Veteraanit kokoontuivat tennisturnaukseen 12 kerran Vielä vanhakin taitaa
06.07.2007
Martti-Ragnar Nordström (vas.) ja Per Bogdanoff seuraavat muiden otteita omien peliensä välissä.
Loviisan tenniskentällä tapahtuu jotain Suomessa ennennäkemätöntä. Ola Forsberg ja Ensio Hirvonen pelaavat yli 85-vuotiaiden sarjan finaalia Loviisan tenniskerhon järjestämässä kutsuvieraskilpailussa. Turnaus järjestetään jo kahdettatoista kertaa, mutta ”kasivitosten” sarjassa on pitkään ollut hiljaista. Tänä vuonna sarjassa on neljä osanottajaa, joten nelinpeliäkin päästään pelaamaan.
Aurinko paistaa suoraan ylhäältä, mutta se ei miehiä lannista. Välillä Forsberg joutuu käymään laittamassa laastaria auenneeseen kämmenselkään.
- Kyllä se siinä pysyy, mies tokaisee ja peli jatkuu tuota pikaa.
Miesten otteista ei uskoisi heidän molempien olevan 86-vuotiaita. Pallo liikkuu vilkkaasti ja lyönnit suuntautuvat sinne minne on tarkoitus.
Pelit ovat käynnissä myös kahdella muulla rannan kentällä, mutta kentänlaidalla tunnelma on leppoisa.
- Putosinko jo kun hävisin? Onneks, kun ei ois jalka enää kestänykkää, toteaa eräs pelikentältä palaava.
Muillakin näyttää pieniä vaivoja löytyvän. Joku valittaa sydäntään ja leikkaustarinoita kuuluu joka suunnasta. Miesten toiminta näyttää silti niin vilkkaalta, ettei ilmassa ole tietoakaan veteraanitapahtumasta. Jos suuret ikäluokat saataisiin eläkkeelle tämän kuntoisina, ei yhteiskunnalla olisi paljoakaan pelättävää.
Tapa kunnioittaa vanhoja jäseniä
Turnauksen käyntiin polkaissut Martti-Ragnar Nordström kertoo idean lähteneen alunperin ruotsalaisilta pelaajilta. Kun Nordström valitti heille, ettei yli 70-vuotiaille tahdo Suomesta löytyä pelejä, kertoivat he Ruotsissa pelattavista turnauksista. Miehet kokoontuivat muutamaksi päiväksi turnaukseen, jonka ajaksi paikalliset pelaajat majoittivat vieraat kotiinsa. Loviisassa samankaltaista toimintaa ei voitu järjestää, sillä Loviisalaisia oli mukana vain muutama. Lähtökohtana oli kuitenkin se, että kyse on eläkeläisistä, eikä heillä ole varaa asua monen päivän ajan hotelleissa. Sponsoreiden avulla majoitukset on onneksi saatu hoidettua riittävän edullisiksi.
Nordström kertoo kilpailulla haluttavan mainostaa tennistä hyvänä liikuntamuotona. Sen lisäksi se on hyvä tapa kunnioittaa vanhoja tenniskerhon jäseniä, jotka ryhtyivät aikanaan rakentamaan Loviisan kenttiä. Vanhin valmistui jo ennen sotia, 30-luvulla.
Osallistujia enemmän kuin koskaan
Nordströmin kanssa kentille tähyilevä Per Bogdanoff ihmettelee tämän vuoden suurta osallistujamäärää. Loviisaan on saapunut 40 pelaajaa.
- Taitaa olla ennätys, Bogdanoff muistelee.
Mukana hyvinkääläinen mies on ollut miltei joka vuosi. Tennistä on tullut muutenkin pelattua, sillä kaksinpelin suomenmestaruuksia Bogdanoffilla on kaapissa 60. Tennisura alkoi Kulosaaren hiekkateiltä, joilla ei 30-luvulla montaa autoa ajanut. Kadun yli viritetty naru riitti verkoksi. Tenniskentän pallopoikana hän toimi jo 6-vuotiaana. Juuri lajin helppouden hän näkee vahvuudeksi.
- Yksi tenniksen parhaista puolista on se, että peliä pystyy harrastamaan ihan pienestä vanhaan asti.
Kentän laidalle alkaa syntyä taas hälinää. Pelikaverit naureskelevat toistensa silmien kieroutta ja vertailevat pelatessa käytettäviä vaatteita. Nilkkaa kiristävät sukat ovat yleisen mielipiteen mukaan pannassa. Vähän aikaa juttuja kuunneltuaan päättää eräs pariskunta lähteä lohisopalle, kun viime vuonnakin oli niin hyvää.
3.-5.7. Pelatun turnauksen tulokset:
Kaksinpeli: M70: Lohko A: Heikki Pasanen – Paavo Salonen 6-1, 6-2, Pasanen – Pehr Österman 6-2, 6-2, Salonen – Österman 7-5, 6-2 Lohko B: Nils Nynäs – Antti Kiiveri: 4-6, 6-4, 6-10, Nynäs – Eva Jakonen 6-3, 6,3, Kiiveri – Jakonen 6-2, 6-2 Lohko C: Jorma Kangas – Ralf Sundberg 4-6, 2-6, Kangas – Pertti Ovaska 6-1, 6-1, Sundberg – Ovaska 6-1, 6-1 Lohko D: Hannu Talo – Ronni Zilliacus 6-1, 6-2, Talo – Taisto Jakonen 6-1, 6-1, Zilliacus – Jakonen 6-2, 6-3 Välierät: Pasanen – Kiiveri 6-2, 6-1, Talo – Sundberg7-5, 1-6, 10-8 Finaali: Talo – Pasanen 6-2, 6-4
M75: Lohko A: Bogdanoff – Hasu 6-1, 6-2, Bogdanoff – Sjöström 6-1, 6-2, Hasu – Sjöström 6-2, 6-2 Lohko B: Relander – Lehmusvirta 6-4, 4-6, 10-6, Relander – Vanhanen 6-3, 6-2 Lohko C: Heino – Aunio 7-5, 4-6, 7-10 Lohko D: Häggblom – Breitenstein 6-3, 4-6, 10-4 Välierät: Bogdanoff – Relander 6-2, 6-3, Aunio – Häggblom 2-6, 1-6 Finaali: Bogdanoff – Häggblom 6-2, 6-1
M80: Lohko A: Lasse Österdahl – Martti-Ragnar Nordström 6-1, 6-3, Österdahl – Ahti Nokso-Koivisto 6-4, 6-3, Nordström – Nokso-Koivisto 2-6, 3-6 Lohko B: Juhani Vilkama – Erkki Quintus 6-2, 6-3, Vilkama – Eero Sjöström 2-6, 6-3, 10-3 Finaali: Österdahl – Vilkama 7-6, 7-5
M85: Ola Forsberg – Ensio Hirvonen 5-7, 7-5, 7-10
Nelinpeli: M70: Lemmetyinen&Laaksonen – Kiiveri&Ovaska 6-3, 6-2, Jakonen&Jakonen – Nuutinen&Zilliacus 6-4, 6-3, Pasanen&Sundberg – Lindholm&Hasu 6-1, 6-2, Heino&Salonen - Lemmetyinen&Laaksonen 2-6, 4-6, Jakonen&Jakonen – Lehmusvirta&Nynäs 6-1, 6-3, Vanhanen&Österman – Talo&Häggblom 1-6, 3-6 Välierät: Pasanen&Sundberg – Lemmetyinen&Laaksonen 6-2, 3-6, 10-7, Talo&Häggblom – Lehmusvirta&Nynäs 1-6, 3-6 Finaali: Pasanen&Sundberg – Talo&Häggblom 7-4, 4-6, 10-7
M75: Breitenstein&Heino – Kattainen&Jonsson 6-3, 7-6, Bogdanoff&Österdahl – Breitenstein&Heino 6-4, 7-5, Erkinharju&Nuutinen – Aunio&Relander 7-5, 6-7, 10- Finaali: Bogdanoff&Österdahl – Aunio&Relander 6-2, 6-3
M80: Nordström&Suominen – Berner&Berner 6-4, 6-7, Quintus&Österdahl - Forsberg&Hirvonen 5-7, 7-5, 10-8, Nordström&Suominen – Nokso-Koivisto&Vilkama 4-6, 7-5, 10-2 Finaali: Quintus&Österdahl – Nordström&Suominen 6-2, 3-6, 11-9
M85: Forsberg&Hirvonen – Berner&Berner 6-2, 6-3
Toimitus
Lisää Facebook-seinällesi
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|