Loviisan talousvuosi 2017 oli myönteinen yllätys

Myönteisiä uutisia. Loviisan talousjohtaja Kirsi Kettunen (vas) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén kertoivat kaupungin tuloksen viime vuodelta olevan runsaat puoli miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kuva Mika Mykkänen
Loviisan kaupungin ja vesiliikelaitoksen tulos tilikaudelta 2017 on runsaat puoli miljoonaa euroa ylijäämäinen. Viime vuoden alkuperäinen talousarvio oli 2,4 miljoonaa euroa alijäämäinen.

LOVIISA Loviisan kaupungin talousjohtaja Kirsi Kettunen kertoo hyvän tuloksen johtuvan monesta pienemmästä asiasta, joista muodostui hyvä kokonaisuus.

– Kilpailukykysopimuksen toteutumisella oli merkittävä vaikutus kulujen pienenemiseen. Henkilöstökulut toteutuivat 2,3 miljoonaa euroa pienempinä kuin talousarviossa. Lisäksi saimme yhteisöverotuloja 1,2 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän, Kettunen kertoo.

Hyvä tulos mahdollisti investointivarauksen

Erikoissairaanhoidon sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ylijäämäpalautukset ja kuntayhtymien positiiviset tulokset vaikuttivat lopputulokseen.

Kotikuntakorvaukset toteutuivat budjetoitua suurempina ja lisäksi valtionosuuksia saatiin 0,4 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän.

Siirtämällä siivous- ja ruokapalvelut kaupungin omaksi toiminnaksi kaupunki säästi yli 0,3 miljoonaa euroa ja rakenteellinen muutos laski kuluja pysyvästi.

– Vuosikate riitti hyvin poistosuunnitelman mukaisten poistojen tekemiseen ja mahdollisti 3,1 miljoonan euron suuruisen investointivarauksen tekemisen ruotsinkielisen lukion peruskorjausta varten. Rahat voidaan siis varata tulevaan projektiin jo nyt, Kirsi Kettunen selittää.

Harmaakallion palvelutalo suurin hanke

Loviisan kaupungin suurin hanke vuonna 2017 oli Harmaakallion palvelutalo, joka maksoi noin 5,8 miljoonaa euroa. Vesiliikelaitoksen suurin projekti oli Pernajan ja Loviisan välinen runkolinja, joka nieli 1,4 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Kaupungin lainamäärä asukasta kohden kasvoi noin 100 eurolla 2 365 euroon. Kasvun jälkeenkin Loviisan kaupungin lainataso on valtakunnallisten keskimääräisten lukujen alapuolella.

Isot investoinnit tulossa

Vuonna 2018 ja 2019 Loviisan kaupungin haasteena on massiivinen investointisuunnitelma, joka koostuu erityisesti kolmesta kouluhankkeesta: Koskenkylän nykyinen ruotsinkielinen ala-aste laajennetaan kaksikieliseksi koulukeskukseksi, keskustaan rakennetaan uusi ruotsinkielinen yläaste ja ruotsinkielinen lukio remontoidaan. Tämän ja ensi vuoden taloussuunnitelmiin on varattu 24 miljoonaa euroa investointimenoihin.

Kirsi Kettusen mukaan haasteita tuo maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusten monet epävarmat tekijät.

– Myös kaupungin sisäilmaongelmista kärsivien rakennusten kuntoon saattaminen on välttämätön, mutta haasteellinen tehtävä etenkin toiminnallisesti, ja väistämättä tällä on negatiivisia vaikutuksia myös talouden kannalta tarkasteltuna.