Kesäteema. Huoneiden teema, neljä vuodenaikaa, näkyy seinän kokoisina maisemina. Vaatekaappi on Jan-Henrik Holmlundin omaa suunnittelua. Kuva Auli Henriksson
Osaan Degerby Hotellista tulee Place to sleep -itsepalveluhotelli. Toimintaa pyörittää porilainen Jan-Henrik Holmlund.

LOVIISA Jan-Henrik Holmlund vetää Omena-hotellien yhtä hotellia Seinäjoella ja myös Porissa samassa kiinteistössä sattuneen tulipalon sammutuksesta johtuneista vahingoista toistaiseksi suljettua Omena-hotellia. Huhupuheet kaupungissa arvelivat Holmlundin tuovan Omena-ketjun hotellin myös Loviisaan.- Neuvotteluja käytiin, mutta Loviisa ei ollut Omena-ketjuun ihan sopiva, Loviisa ei ole ihan ydinalueita, hän muotoilee.
22 huonetta

Itsepalveluhotelliin tulee hotellirakennuksesta 22 huonetta ja yhteensä 54 vuodepaikkaa. Kahden hengen huoneiden lisäksi on majoitushuoneita kolmelle, neljälle ja kuudelle hengelle. Kaikissa huoneissa on omat kylpyhuoneet. Pääosin huoneet ovat Mariankadun puoleisella osalla. Huoneiden sisustuksen teema on vuodenajat, Elteten tulostamat seinän kokoiset maisemat eri vuodenajoista tuovat huoneisiin raikkaan tunnelman. Vaatekaappi, jonka edustan aukko on Suomen kartan muotoinen, on Holmlundin omaa suunnittelua.
Loput hotellin huoneista jäävät nykyiselle toimijalle, eli Bravotels Oy:lle. Holmlund kertoo kahden eri hotellitoimijan tekevän yhteistyötä, muun muassa aamiaisen kanssa. Itsepalveluhotellin peruspakettiin kuuluu majoitus, ei aamiaista jonka voi ostaa erikseen. Hän kertoo aamiaisen lisäksi muitakin palveluja tulevan tarjolle, niitä toteutetaan eri kumppaneiden kanssa. Itsepalveluhotelli tulee työllistämään paikallisesti ainakin ostettavan siivouspalvelun kautta.

Pilottihotelli

Itsepalveluhotelli Loviisassa toimii samalla pilottina, ja toiveena hänellä on monistaa toimintaa muualle Suomeen sekä myös ulkomaille. Loviisan itsepalveluhotellin pohjoismainen pelkistetty ja raikas ilme kiinnostanee maan rajojen ulkopuolellakin. Laajentumiselle haetaan paikkoja, joissa majoitustarvetta on, mutta ei niin paljon, että perinteiset toimijat siellä voisivat bisnestä pyörittää.
Loviisa ei ollut hänelle ennestään tuttu, vaan kaikki tapahtunut on perustunut sattumaan. Loviisan tulevaisuuden suhteen hän on luottavainen tutustumansa perusteella.
– Juurihan tuli tämä telakkahankeuutinen. Toki toiveena on, että venäläisiä asiakkaita saadaan lisää. Näen Loviisan idyllin positiivisena, hän toteaa.

Auki tässä kuussa?

Itsepalveluhotellin sisäänkäynti tulee samaan pääoveen kuin Hotel Degerbynkin. Tavoitteena on avata hotelli tässä kuussa, jos kaikki saadaan valmiiksi.
Itsepalveluhotelli toimii niin, että netissä varataan huone, ja ovikoodi tulee tekstiviestinä tai sähköpostitse. Varauksen voi tehdä myös hotellin ala-aulan tietokoneella.
Holmlundin suvulla on pitkät yrittäjäperinteet Porin suunnalla, kiinteistöbisneksen lisäksi muun muassa leipomoalalta.