Loviisa on kolme kaupunkia

Luentosarja. Aulis Tynkkysen luentoa Loviisan rakennuskannasta ja suunnitelmista Ruotsin vallan aikana oli museoon saapunut kuuntelemaan viitisenkymmentä ihmistä. Kuva Marita Itävuori
Kaupunkien kehitys on usein yllättävää. Ruotsin vallan aikaan suunnitellusta Loviisasta piti tulla Viipurin perillinen.

GARNISON Loviisan entinen kaupunginarkkitehti, rakennusneuvos Aulis Tynkkynen kertoi Loviisan suunnittelusta ja rakentumisesta Ruotsin vallan aikaan museossa viime keskiviikkona.

– Hups, lausahti museointendentti Ulrika Rosendahl hetkeä ennen tilaisuuden alkua, sillä ”tupa” oli niin kutsutusti täynnä. Lisää tuoleja haalittiin museon ylemmistä kerroksista, sillä salin lisäksi kuulijoita tungeksi myös eteisen täydeltä.

Oltiin konkreettisesti keskellä illan aihetta. Ruotsin vallan aikana Loviisaan rakennettiin komendantintalo, jossa museo nykyisin toimii. Rakennus kuuluu Ehrensvärdin suunnittelemaan kivestä rakennettuun kaupunkiin.

Komendantintalon lisäksi Itäisen Tullikadun varteen rakennettiin kaksi kasarmia, kivisiä linnoitusrakennelmia ja maavalleja.

Loviisa on nimittäin useita kaupunkeja, sillä tänne rakennettiin samaan aikaan ensimmäisen Nordenbergin linnoitussuunnitelman mukaista kaupunkikeskustaa ja sitä täydentävää, satamaan tukeutuvaa alakaupunkia, sekä toisen, Ehrensvärdin linnoitussuunnitelman mukaista jokisuiston aluetta.

Loviisan kolmas kaupunki on Tynkkysen mukaan nekropoli, Vanha hautausmaa, joka perustettiin jo 1748. Se on ensimmäinen nykyisen Suomen alueella rakennettu hautausmaa, joka perustettiin kaupungin ulkopuolelle.

Viipurin perillinen

Loviisa perustettiin suurta tehtävää varten.
– Sotilas-, kauppa- ja hallintokaupunkina Loviisa lähti jatkamaan 1743 rauhanteossa Venäjälle jääneiden Haminan ja Lappeenrannan parikymmentä vuotta kantamaa Viipurin perintöä, Tynkkynen kertoi.

Kaupungin toiminta-alue ulottui Ylä-Savoon ja Pohjois-Karjalaan saakka.
Ruotsin rahkeet eivät kuitenkaan Tynkkysen mukaan ihan riittäneet suurisuuntaisiin suunnitelmiin.
– Paradoksi suuresta pikkukaupungista – tai päinvastoin – sopii erityisen hyvin Loviisaan.

Tynkkynen huomautti, että kaupunkien kehitys on usein yllättävää: suuret suunnitelmat voivat jäädä haaveiksi, kuten Kaskisissa, tai hyvän alun jälkeen kehitys tyssää. Toisaalta pienestä voi kasvaa suurta, siitä on esimerkkinä Jyväskylä ja Lahti.

Liikemiehiä Haminasta

1700-luvun jälkipuoliskolla Loviisa kuului Suomen suurimpien kaupunkien joukkoon. Suomalaisten kaupunkien ulkomaankaupasta Loviisan osuus oli 1764–1807 isojen laivanrakennuslankkujen osalta 57 prosenttia ja voin osuus oli peräti 70 prosenttia.

– Hattujen sodan seurauksena Venäjälle jääneestä Haminasta siirtyi merkittävä liikemiesten joukko Ruotsin puolelle rajaa muodostaakseen Loviisan liike-elämän ytimen.

Kaupunkikehitystä. Aulis Tynkkysen mukaan kaupunkien kehitys etenee usein yllättävästi. Kuva Marita Itävuori

Tynkkysen mukaan kaupungin eliitin kärki oli vaurasta jopa nykyisen Suomen aluetta ajatellen.
Jacob Forsell, myöhemmin aateloituna af Forselles, oli Haminasta Loviisaan siirtyneiden kauppiaiden johtomies ja kaupungin ensimmäinen pormestari. Hän oli alun perin vehkalahtelais-haminalaisen kievarinpitäjän poika.

Sosiaalinen hierarkia näkyi asutuksen sijoittumisessa. Rikkaimmat, lähinnä suurkauppiaat ja keskeiset hallintomiehet, asuivat Suurtorin, osittain myös Kirkkotorin tuntumassa. Vauraus väheni etelään mentäessä niin, että vähävaraisimmat asuivat Suolatorin eteläpuolella Puutarhakadulla.

Rikkaimpienkin talot olivat puisia, mutta kaksikerroksisia.
Nordenbergin suunnitelmien merkitys rakentamiseen väheni. Tynkkysen mukaan 1769 jouduttiinkin toteamaan, ettei kaupungissa oikeastaan ollut asemakaavaa.

Suureellista rakentamista

William Coxen kuvauksen mukaan 1779 Loviisan kaikki talot olivat kaksikerroksisia, puisia ja punaisia.
Myöhemmin kaupungissa vierailleet kiinnittivät huomiota kansan kurjuuteen ja röyhkeyteen. Katujen leveys aiheutti kävijöissä pahennusta. Esimerkiksi Nils Reinhold Broocman kiinnitti 1754 huomiota ”suureelliseen” rakennustapaan.

Edward Clarken 1800 tekemän arvion mukaan kaupunki oli kaunis, vaikka sitä muuten leimasivat juoppous ja lika.
Nordenbergin ohella kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen vaikutti Augustin Ehrensvärd. Hän suunnitteli Loviisanjoen suistoon linnoituskaupungin, alakaupungin laajennussuunnitelman sekä muun muassa Svartholman merilinnoituksen.

Ehrensvärdin suunnitelmissa Loviisasta piti tulla vankka linnoituskaupunki. Joella oli monta tarkoitusta: siitä piti patoamalla saada tulva-alue vihollisen etenemistä vastaan, mutta myös esteettinen elementti ja kaupungin siviiliasukkaita hyödyttävä. Mukana oli myös Hollannista kopioitu ajatus kanavien rakentamisesta.

Osa rakennuksista toteutui

Koska Loviisasta piti tulla myös merkittävä hallintokaupunki, tänne suunniteltiin maaherralle ja komendantille yhteistä hallintorakennusta linnoituskaupungin keskelle. Suunnitelmiin kuului myös kirkko, jonka oli määrä muistuttaa Landskronan Sofia Albertinan kirkkoa.

Toteutuneet rakennukset olivat vaatimattomampia: kasarmi Lilja, eli nykyisen sairaalan vanhin osa, linnoitustalo eli nykyinen Palokunnantalo, sekä komendantintalo, jossa toimii nykyisin kaupungin museo. Kasarmi Lilja on rakennuksista vanhin, se valmistui 1750.
Kasarmit oli tarkoitus yhdistää hallintotiloilla, mutta ne jäivät toteuttamatta.

Loviisan eri kerrostumat ovat yhä näkyvissä kasarmirakennuksissa, linnoitusrakenteissa ja maavalleissa. Esimerkiksi kivikirkolle ehdittiin tehdä perustukset Puistokadun itäpuolelle.
Perustukset tehtiin Kappelinpuistoa vastapäätä alueelle, jossa kohoaa nykyisin iso keltainen puutalo. Perustusten tarkka paikka ei ole tiedossa, eikä sitä ole Tynkkysen mukaan selvitetty Museoviraston tutkimuksissa.

Mikäli hanke olisi aikoinaan toteutunut, paikalla kohoaisi nyt kaksitorninen kirkko. Landskronassakin kirkko liittyi linnoitussuunnitelmiin, joita toteutettiin 1700-luvun puolivälissä.