LJK heilutteli verkkoja urakalla sarja-avauksessa

Ottelun alkua hallitsi Tavastia, mutta LJK pääsi hyvin jyvälle ensimmäisen erän puolivälin jälkeen ja otti voiton sarja-avauksesta.

HELSINKI LJK:n edustusjoukkue aloitti 3. divisioonan alemman sarjan vierasvoitolla torstai-iltana. Tasainen ottelu Tavastiaa vastaan päättyi 7 – 9 (3 – 3, 0 – 2, 4 – 4).

Kotijoukkue Tavastia tuli vahvasti otteluun sisään. Kahdessa ja puolessa minuutissa lukemat olivat kotijoukkueelle 2 – 0.

LJK pääsi pelin syrjään kiinni, kun Tavastia otti kaksiminuuttisen kampituksesta. Ylivoiman aikana LJK:n Markus Pelkonen onnistui ja kavensi lukemat 2 – 1:een ajassa 7:03.
Tavastia ei tästä hätkähtänyt, sillä puolitoista minuuttia myöhemmin kotijoukkue kasvatti johtoa 3 – 1:een.

Tämän jälkeen oli loviisalaisten vuoro. Joukkue teki kaksi maalia muutamassa minuutissa ja erätauolle luisteltiin 3 – 3 -tasalukemissa. Maaleista vastasivat Emil Smeds ja Randy Törnblom.

Toinen erä oli maalien valossa LJK:n. Erää tahkottiin kuitenkin yli puolen välin ennen kuin verkot heiluivat. Emil Smeds oli tehokkaana ylivoimalla ja LJK siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon.
Kakkoserän viimeisen kaksiminuuttisen aikana LJK kasvatti Tavastian tuskaa siirtymällä 3 – 5 -johtoon. Maalin ampui Veeti Holm.

Kolmanteen erään Tavastia tuli terävänä. Erä vanheni alle minuutin, kun kotijoukkue kavensi 4 – 5:een.
Tämän jälkeen maaleja tehtiin tasatahtiin. Ensin onnistui LJK, tämän jälkeen Tavastia, sitten LJK ja taas Tavastia. Pelikellon näyttäessä 46:34 LJK:lla oli niukka 6 – 7 -johto. LJK:n maaleista vastasivat Sebastian Henriksson ja Markus Pelkonen.

Tavastian hyvä rynnistys katkesi LJK:n Vili Huttusen ja Markus Pelkosen maaleihin, joiden myötä ottelu ratkesi. Peli oli maalien jälkeen selkeissä lukemissa 6 – 9.
Ajassa 54:06 Tavastia kaunisteli lukemat 7 – 9:ään, mutta siitä huolimatta pisteet matkasivat Loviisaan.

Loviisalaisvahti Patrik Lindroosille kertyi ottelussa 36 torjuntaa. Kotijoukkueen vahti Jorma Hellberg torjui huomattavasti vähemmän eli 22 kertaa.