17-vuotias Lida Haddas voitti viikonloppuna junioreiden SM-kisoista pronssia tammansa Obora´s Metaxan kanssa.

LOVIISA Lida Haddas on onnellinen tyttö.

-Metaxa ylsi parhaimpaan suoritukseensa juuri tärkeimmällä hetkellä, kolmannen osakilpailun toisella kierroksella, Lida iloitsee.

Metaxa on hyvään estesukuun kuuluva 11-vuotias tamma, rodultaan Westfalen. Lidan ja Metaxan yhteinen tie alkoi pari vuotta sitten, kun Lida siirtyi ratsastamaan isolla hevosella.

-Metaxa on meidän perheen hevonen, jolla äiti ratsasti ennen kuin sain sen omaan käyttöön.

Ennen Metaxaa Lida ratsasti valkoisella ponilla nimeltään Reliikvia.

-Molemmilla on urheiluhevosen luonne. Ne ovat lempeitä ja rauhallisia, mutta radalla tulisia, temperamenttisia ja voimakkaita.

Voimaa ja energiaa tarvitaankin, koska esteet eivät junioreidenkaan SM-kisoissa ole matalia.

-Ensimmäisenä päivänä hypätään 1,25 metrin esteitä, toisena päivänä ja kolmannen päivän ensimmäisellä kierroksella 1,3 metrin esteitä. Kolmannen päivän toiselle kierrokselle eli finaaliin pääsee vain kymmenen parasta, ja siinä esteiden korkeus nostetaan 1,4 metriin. Finaalissa meille ei tullut yhtään virhettä, vaikka esteet olivat korkeammat.

Kokenut kilpailija

Lida on elänyt koko elämänsä hevosten ja muiden eläinten keskellä. Säännöllisillä ratsastustunneilla Lida alkoi käydä 9-vuotiaana.

-Minua on valmentanut äitini ja nykyisin meillä käy myös estevalmentaja Kari Nevala pitämässä tunteja. Hän on myös kisoissa coachinani, mikä on tosi hienoa, koska hänestä on todella suuri apu. Hän tietää kaikki kisojen kuviot, niin minulla on paljon itsevarmempi olo ja voin keskittyä kilpailemiseen.

Lida on kilpaillut joka kesä 14-vuotiaasta alkaen. Pikkuponien SM-kilpailuissa parhaat sijoitukset ovat viides sija hallissa ja kuudes sija ulkona.

-Olen jo sen verran kilpaillut isoissa kilpailuissa, että en jännitä kauheasti. Tärkeää on keskittyä, pysyä rauhallisena ja olla tekemättä mitään yllättävää, niin hevonenkin pysyy rauhallisena.

Tärkeintä on kehittyä

Lidalla ei tässä vaiheessa ole haaveita maajoukkueeseen pääsystä tai kilpailemisesta ulkomailla.

-Meillä ei tällä hetkellä ole taloudellisia mahdollisuuksia pyrkiä maajoukkueeseen tai kilpailla ulkomailla. Molempiin tarvitaan todella paljon rahaa, ja sponsoreita on todella vaikea saada, Linan äiti Esma Haddas sanoo.
Lidaa tilanne ei lannista.

-Se ei estä minua tulemasta todella hyväksi ratsastajaksi, ja se on se mitä todella haluan. En ehkä saa sitä statusta minkä maajoukkueessa saisi, mutta muuten sillä ei ole mitään tekemistä lahjakkuuden tai kehittymisen kanssa, Lida pohtii.

Ja koskaanhan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

-Tilanteet voivat muuttua ja voi vaikka tarjoutua tilaisuus lähteä ulkomaille kisoihin yhdessä jonkun muun kanssa.

Myös Lidan 14-vuotias pikkuveli Georg harrastaa ratsastamista.

-Georg oli myös junioreiden SM-kisoissa, hän pääsi toiseen osakilpailuun saakka. Hänellä on samanlainen kilpailuvietti kuin minulla, Lida sanoo hymyillen.