Loviisan seudun nuoret pääsivät jälleen tutustumaan jatko-opiskelu- ja kesätyömahdollisuuksiin liikuntahallissa.

LOVIISA Esittelypisteiden houkuttimina olevien makeisten lisäksi tiistaina järjestetyillä perinteisillä Let´s Go -messuilla oli tarjolla laaja-alaisesti tietoa. Loviisan liikuntahallin tapahtuma oli suunnattu 8. – 9. luokkalaisille ja lukiota käyville. Tarjolla oli tietoa opiskelupaikoista ja kesätyömahdollisuuksista.

Yksi kävijöistä, 9. luokkalainen Waltteri Willner täytteli salin reunalla lomaketta. Työn alla oli kesätyöhakemus seurakunnalle.

Hän arvioi, että tänäkin kesänä kesätyöpaikkoja on tarjolla niukasti. Hän haki kesätyötä ensimmäistä kertaa.

Itse tapahtumalle hän antoi kehuja.

– Onhan se hyvä, että tällaista järjestetään, hän sanoi ja totesi, että messuilta saa yhdestä paikasta hyvän kokonaiskuvan vaihtoehdoista.

Hänellä oli suunta selvillä peruskoulun jälkeen. Suuntana on lukio.

Näytteilleasettajien joukossa oli kattavasti itäisellä Uudellamaalla sijaitsevia toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksia. Erityisen näkyvillä oli Edupoli, jonka Road show polkaisi tapahtuman käyntiin puolen päivän jälkeen.

Messut järjestivät yhteistyössä Loviisan kaupunki ja Posintra ja se kesti kello 15:een asti.

Lisää messuista perjantain Loviisan Sanomista.