”Liikkuvia osia on niin paljon, että kontrolli on illuusio”. Siinä eräs asia, jonka Noora Lintukangas on lapsiltaan oppinut. Hän on ollut kirjoittamassa kirjaa Lasten oppeja äideille.

LOVIISA ”Teidän ei tarvitse huolehtia et rosvot tulis meille, kun meillä on niin sotkuista. Ei ne tuu.”

Iloisen kuusivuotiaan lausahdus kiteyttää Lasten oppeja äideille -kirjan leppoisan armollista suhtautumista äitinä olemiseen. Armollisuus on yksi asia, jonka kirjoittajat ovat lapsiltaan oppineet.

– Kirjassa on hyväntahtoinen ote, vahvistaa Noora Lintukangas, yksi kirjan 11 kirjoittajasta. Heille äidiksi kasvamista ja elämästä on opettanut yhteensä 28 lasta.

Kirjoittajat ovat eri-ikäisiä ja erilaisissa äitiyden vaiheissa. Lasten iät vaihtelevat parin kuukauden ikäisestä parikymppisiin.

Idean lasten oppien kirjoittamisesta kirjaksi sai Sanna Wikström, joka on myös toimittanut kirjan. Kaikki kuuluvat Hidasta elämää -sivuston kirjoittajiin ja Wickström on sivuston perustaja ja päätoimittaja. Loviisan kirjakahvilassa kirjoittajista on vieraillut kaksi, Tara Lange ja Susanna Erätuli.

Kirjoittajien tausta vaihtelee. On luontaisterapeutti, opettaja, muutama kirjailija, eroasiantuntija, valtiotieteiden tohtori.

Iso asia

Lapset ovat toden totta saaneet äidit miettimään avoimuutta, joustavuutta, väsymystä, elämän tarkoitusta… Lapset ovat saaneet äitinsä katsomaan maailmaa uusin silmin, usein vailla ennakkokäsityksiä.

Parikin kirjoittajaa on huomannut, että omien piirteiden näkeminen omassa lapsessa saattaa herättää ärtymystä: ärtymys nousee, kun tietoisuuteen nousee se, mitä ei halua itsessään nähdä, mutta jonka näkee lapsessaan. ”Se, minkä itsessämme painamme alas, näkyy usein ärtymyksenä ja kyvyttömyytenä sietää samaa toisissa”, Suvi Bowellan kirjoittaa.

– Äitiys on iso asia ja osa identiteettiä, Lintukangas sanoo.

Kirja on jaettu seitsemään teemaan, jotka ovat odotukset, tunteet, läsnäolo, itsetuntemus, herkkyys, vapaus ja jatkumo. Kirja sisältää sekä äitien että lapsien mietelauseita.

Noora Lintukangas toteaa itsetuntemusta käsittelevän osan aluksi: ”Kun tunnistaa oman polkunsa, voi ymmärtää, etteivät muiden polut välttämättä mene samaan suuntaan.”

Hänelle äitiys ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys tai päämäärä.

– En haaveillut isosta perheestä ja omakotitalosta. Kun tapasin Topin, ajattelimme, että lapsia saa tulla, jos on tullakseen.

Nyt perheeseen kuuluu kolme tyttöä, 4-, 6- ja 8-vuotias.

Lapset ovat opettaneet paljon. Välittömyyttä, priorisointia, armollisuutta. Lapset muistuttavat, mikä elämässä on tärkeintä.

Ainakin elämän tarkoitus on muutakin kuin arjen kiire.

Lapsen mukana tulee myös tietoisuus vastuusta: olen aikuisena vastuussa tästä ihmisestä.

– Kasvatuksella voi ohjata, muttei kontrolloida. Parhaimmillaan voi tarjota tilan, jossa lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen.

Äitiyteen liittyy olennaisena osana myös syyllisyys. Miten sen yli pääsee?

– Huomenna on uusi päivä. Tekee parhaansa niillä resursseilla, jotka on.

Merkityksellistä elämää

Lintukangas miettii, että kaikki ovat epätäydellisiä ja tätä epätäydellisyyttä lapsi koko ajan peilaa. Samaan johtopäätökseen ovat muutkin kirjoittajat päätyneet. ”Mitä tämä lapseni herättämä tunne kertoo minusta itsestäni”, Miia Moisio kirjoittaa.

Lasten oppeja äideille on toista laitaa kuin vaikkapa ankara vauva.fi-sivusto, jota lukiessa tuntuu usein siltä, että vanhemmat, varsinkin äidit, eivät pysty ikinä täyttämään vaadittuja standardeja.

Lintukangas sanoo, ettei kirja ole vastaveto sivustolle. Hän lisää saavansa näppylöitä vaaleanpunaisista pilvilinnoista ja siitä, että elämän pitäisi olla pelkkää onnea ja auvoa.

– Onnellinen elämä on merkityksellistä itselle. Jokaisessa ihmisessä on valtavasti erilaisia puolia ja jatkuvaa valintaa.

Lasten kanssa tajuaa, ettei omista kipukodistaan voi syyttää muita.

– Joutuu katsomaan itseään peiliin.

Lapsi omaksuu ympäristöstään vaikutteita kuin sieni. Vaikkapa sen, miten aikuiset puhuvat toisilleen.

Pieniä ja suuria oivalluksia

Lintukangas tukeutuu arjen pyörityksessä kundaliinijoogaan.

”Kissan oksennusta siivotessaan harvoin muistaa omaa henkisyyttään. Vaikka todellisuudessa se on ihan yhtä hyvä harjoitus kuin seesteinen meditaatiohetki. Siksi puhun mielelläni ’arkielämän joogasta.’ Juuri kissan oksennusta siivotessa tai lapsen reppua etsiessä on erinomainen hetki tarkkailla itseään ja tulla tietoiseksi omista reaktioistaan.”

Lintukangas kirjoittaa myös synnytyksen meditatiivisuudesta.

– Se on niin henkilökohtainen kokemus, että mietin, haluanko siitä kirjoittaa, mutta jaoin sen, sillä kokemus oli niin merkityksellinen.

Lintukankaalle joogan filosofia on henkinen selkäranka, sekä fyysinen harjoitus.

Hän arvelee, että jooga on ikiaikainen tiede, jonka kaltainen perinne on elänyt Suomessakin, mutta katkennut aikojen saatossa. Joogassa saa yhteyden fyysiseen puoleensa sekä intuitioonsa.

– Joskus asioita älyllistetään ja analysoidaan liikaa.

Lintukankaalla jooga toimii hienovaraisena omien lukkojen työstäjänä, kun joku toinen kirjoittaa päiväkirjaa, käy terapiassa tai lähtee kolmen kilometrin lenkille. Lintukankaan mielestä kaikki sellainen toimii, mikä ei ole pelkästään älyllistä.

Lasten oppeja äideille on pienten ja suurten oivallusten kirja. Sen nimi voisi yhtä hyvin olla lasten oppeja aikuisille.

7-vuotiaan huomio isomummostaan sisältää suuren ajatuksen, jota sietää pohtia: ”Enää vuosi niin se on yhdeksänkymmentä. Ei se enää niin kovin nuorelta näytäkään. Mutta on siinä kuitenkin monia nuoria puolia.”

Olisi mielenkiintoista lukea samanlainen kirja isien kirjoittamana.

Lasten oppeja äideille
  • Toimittanut Sanna Wikström.
  • Muut kirjoittajat: Suvi Bowellan, Susanna Erätuli, Tara Lange, Noora Lintukangas, Eevi Minkkinen, Miia Moisio, Karita Palomäki, Marika Rosenborg, Eveliina Salonen ja Keiju Vihreäsalo.