Lapinjärvi investoi maltilla

Budjettiesitys. Kunnahallituksen puheenjohtaja Christoffer Hällfors esitteli ensi vuoden budjettiehdotuksen kunnantalolla.
Paukkuja laitetaan elinkeinotoimintaan ja uusien yrityksien saamiseen.

LAPINJÄRVI Lapinjärven kunnanhallitus hyväksyi maanantai-iltana vuoden 2018 talousarvioesityksen, joka tulee valtuuston käsittelyyn joulukuussa. Esitys julkistettiin tiistaiaamuna tuoreeltaan.

– Eilen tuli vielä vähän teknisiä muutoksia esitykseen, budjettiesitystä esitellyt kunnanhallituksen puheenjohtaja Christoffer Hällfors (r.) totesi.

Investoinneissa painopiste tulee olemaan kolme seuraavaa vuotta Siviilipalveluskeskuksessa, jossa tehdään mittavaa perusparannushanketta ja uudisrakentamista.  Sen vuoksi investointeihin on jouduttu suhtautumaan maltillisesti. Kaiken kaikkiaan investointeihin on varattu 711 000 euroa.

Muita investointeja ovat esimerkiksi Kapellby skolanin ilmanvaihdon, ruokasali-aulan oviratkaisujen sekä ikkunoiden uusiminen (42 000 euroa), Kirkonkylän koulun ja urheiluhallin ilmanvaihdon parannukset (40 000 euroa) ja katuvalosaneerukset ledvaloiksi (30 000 euroa).

Vesihuoltolaitoksen osalta rahaa ehdotetaan käytettäväksi seuraavasti ensi vuonna: Porlammin puhdistamon lietteenkuivauskontti (150 000 euroa), vesitornin perusparannus (70 000 euroa) sekä viemärilinjaston perusparannusta ja linjasulkujen uusiminen (25 000 euroa).

Vesihuollon osalta ensi vuoden jälkeisille vuosille jäävät Kirkonkylän puhdistamon saneeraus, jätevesihuollon rakentaminen Suomenmäen alueelle ja 6-tien eteläpuolen viemäröinnin rakentaminen Lammentien vesilinjalle.

Merkillepantavaa esityksessä on iso maakauppa, josta ei sen enempää hiiskuta julkisuuteen tässä vaiheessa. Syynä on se, että neuvottelut ovat kesken. Maakauppaan on budjetissa varattu 230 000 euroa.

– Kyseessä on merkittävä alue kunnan kannalta, kunnanjohtaja Tiina Heikka totesi.

Ensi vuonna panostetaan elinkeinotoimintaan ja uusien yritysten saamiseen kuntaan. Työhön on suunniteltu palkattavan yksi osa-aikainen henkilö.

Perusturva nielee rahaa

Ensi vuonna suurin kuluerä on perusturvapalvelut ja hyvänä kakkosena tulevat sivistyspalvelut.

– Menopuolella perusturvapalvelut vievät suurimman osan rahoista, Hällfors kertoo.
Niiden osuus on 51 prosenttia kunnan 18 miljoonan euron menoista.

Toisen suuren menoerän muodostavat sivistyspalvelut. Niiden osuus on 22 prosenttia.

Säästöjä haetaan muun muassa koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnan yhdistämisestä, teknisen toimen kunnossapidosta, markkinoinnista ja kirjaston ainestomäärärahoista.

Lapinjärvellä on taloudessa onneksi liikkumavaraa, sillä apua tuo 1,6 miljoonan euron kumulatiivinen ylijäämä.

Tehtyjen laskelmien mukaan ensi vuonna alijäämää syntyy – 338 321 euroa, vuonna 2019 enää -1 135 euroa ja vuonna 2020 tulostavoite on 301 952 euroa.

Suunnitelmakaudelle on kuitenkin suunniteltu tehtäväksi 0,25 prosentin veronkorotus. Korotus on ajateltu tehtävän vuonna 2019. Nykyisellään tuloveroprosentti on 20,5.