Lantis ei kiinnosta nuoria

Vuokralla. Nuorisotilat ovat vuokralla vanhan maakaupan tiloissa. Kuva: Marita Itävuori
Nuoret kokoontuvat Centerissä kaupan edustalla. Liljendalista tullaan paikalle traktoreillakin.

KOSKENKYLÄ Nuorisotila Lantis ei syystä tai toisesta houkuttele nuoria vapaa-ajan viettoon Koskenkylässä. Nuorten kokoontumispaikaksi on muodostunut lähikaupan edusta.

– Vanha maakauppa on ilmeisen huono nuorisotilan paikka, nuorisotyöntekijä Juha-Pekka Palasmaa sanoo.

Nyt kaupungin nuorisotoimessa mietitään, miten Lantikseen saataisiin toimintaa, joka kiinnostaisi nuoria.

Nuorisotilan ongelmana on ollut sekin, että henkilöstövajeen vuoksi sinne ei ole saatu ohjaajaa. Nyt Palasmaan toiveissa on, että ohjaaja lähiviikkojen aikana saataisiin.

Kaupungin nuorisotoimessa toivotaan apua toiminnan pyörittämiseen sekä paikalliselta kyläyhdistykseltä kuin seurakunnaltakin.

– Kyläyhdistykseen on oltu yhteydessä ja seurakunnalta on tiedusteltu, ollaanko kimpassa vai ei. Suoria neuvotteluja ei ole kuitenkaan käyty.

Kaupunki on vuokrannut nuorisotilat Askolinilta. Palasmaa ennakoi, että toimintaa yritetään järjestää Lantiksella vastakin, sillä vuokrasopimus sitoo.

– Koskenkylän kaupan yhteydessä kaupunki omistaa osakkeita, mutta niitä tiloja kaupunki ei voi niin vain ottaa käyttöön.

Ennen joulua nuorisotoimi yritti houkutella Lantikselle kävijöitä, että olisi saatu selville, mitä nuoret haluavat ja kaipaavat. Kävijöitä ei kuitenkaan tullut.

Vuoden lopulla liikkui myös tietoja siitä, että jotkut kaupan asiakkaat häiriintyivät nuorison kokoontumisesta kaupan edustalle.

Nuoret kokoontuivat kaupalle välillä isommalla joukolla yleensä perjantai-iltaisin. Säännöllisiä kokoontumiset eivät olleet, mutta välillä paikalle tultiin mopoilla, tai traktoreilla Liljendalista saakka.

– Ymmärrän, että metelöivät nuoret saattavat pelottaa.

Palasmaa kuitenkin huomauttaa, että nuorten parveilussa ei ole sinänsä mitään uutta.

– 15 vuotta sitten esimerkiksi Loviisan keskusta oli täynnä nuoria.
Nuorisotoimen tehtävänä on tarjota nuorille tekemistä ja tilat, joihin on helppo tulla.

– Emme kuitenkaan ole poliiseja. Vanhempien tehtävänä on tietää, missä heidän lapsensa ovat.

Palasmaa toivoo, että Koskenkylässä paikalliset yhdistykset saadaan jotenkin mukaan jo senkin vuoksi, että kyseessä on iso taajama ja nuoria paljon. Nuorisotyö on tässä työssä mukana.

Toiminnan rahoitusta Koskenkylässä mietittiin eilen. Ruotsinpyhtään ruukkiin on juuri palkattu vetäjä. Palasmaa toivookin, että Koskenkylässä yhteistyö kolmannen sektorin kanssa saadaan käyntiin samaan tapaan kuin Ruukissa.