LähiTapiola tukee vaikeuksissa olevia maatilayrittäjiä

Suomalainen maatalous on ollut kovilla kahden vaikean vuoden jälkeen.

UUSIMAA Sade aiheutti monille tiloille tulonmenetyksiä ja kustannuksia kesällä 2017, ja kuluneen kesän kuivuuden seurauksena viljasadon ennustetaan jäävän 2000-luvun tähän asti pienimmäksi.

– LähiTapiola Uusimaan alueella kesän kuivuus on näkynyt esimerkiksi pienempänä satona, sanoo LähiTapiola Uusimaan myyntijohtaja Sari Lassila.
Tilannetta pahentavat maatilatukien maksujen viivästymiset viime vuosina. Ne ovat aiheuttaneet monilla maatiloilla ongelmia. Pahimmillaan tuen hakemisen ja maksun välillä on ollut jopa vuoden viive.

LähiTapiola käynnisti alkuvuodesta maatilarahoitusyhteistyön Fundun kanssa. Maatilarahoitus.fi -yhteistyö ratkoo maatilojen tukimaksujen viivästymisiä myöntämällä maatilalle lainaa tukipäätöstä vastaan. Lainan takaisinmaksu tapahtuu vasta sitten, kun MaVi maksaa tuet maanviljelijöille.

– Viljelijän jaksaminen ja maatalouden kannattavuus kulkevat käsi kädessä. Haluamme tehdä voitavamme helpottaaksemme viljelijöiden ahdinkoa näiden vaikeiden vuosien jälkeen. Elämänturvayhtiönä haluamme olla mukana turvaamassa kaikkien asiakkaidemme elämää, Lassila sanoo.

Maksualennuksia helpottamaan ahdinkoa

Lokakuun alussa LähiTapiola ilmoitti siirtävänsä hallituksen suunnitteleman satovakuutusmaksun veroalennuksen suoraan maatila-asiakkaidensa taskuun. Samalla käynnistyi valtakunnallinen yhteistyö Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan kanssa, jossa LähiTapiolan maatila- ja metsätalousasiantuntijat tulevat osaksi Melan Välitä viljelijästä -verkostoa.

– Olemme ylpeitä saadessamme sitoutua varhaisen välittämisen mallin mukaiseen toimintaan. Meillä on satoja jalkapareja, jotka kaikki tekevät satoja tunteja tilakäyntejä vuodessa. Kaikki maatila-asiantuntijamme tulevat jatkossa tekemään havaintoja, ottamaan jaksamisen puheeksi, seuraamaan tilannetta ja ohjaamaan viljelijän tarvittaessa eteenpäin.

Marraskuun alusta alkaen LähiTapiola ilmoitti myös tarjoavansa kesällä lanseeratun Viljelijän työkykyvakuutuksen puoleen hintaan ensimmäiseksi vuodeksi. Työkykyvakuutukseen kuuluvan TerveysHelppi -palvelun kautta maatilayrittäjä tavoittaa terveydenhuollon ammattilaisen seitsemänä päivän viikossa iltaa myöten.
TerveysHelppi -palvelu on tarkoitettu kaikille maatalousyrittäjille ja työntekijöille.. Sovellus on ladattavissa App Storesta ja Google Play Storesta.