Herraseurassa. Sarvilahden maratonin osallistujat olivat kaikki miehiä. Kuva Pihla Heikkinen
Mielenkiintoinen lisäys Uudenmaan juoksutapahtumiin näki päivänvalon lauantaina Loviisassa.

LOVIISA Historian ensimmäinen Sarvilahden maraton juostiin syksyisissä, hyvissä olosuhteissa. Juoksusarjan avaus keräsi vain kourallisen osallistujia.

Neljän vuodenajan juoksu

Lauantainen kilpailu toimi tavallaan prologina 11. marraskuuta käynnistyvälle neljän vuodenajan maratonsarjalle. Puuhamies, maratoonari Kimmo Heikkisen isännöimä sarja tarjoaa mahdollisuuden juosta sama reitti marras-, tammi-, maalis- ja kesäkuussa.
Lahden Hannes Honkonen saapui Loviisaan aikomuksenaan juosta kokonainen maraton. Hannes kuuluu maratonkeräilijöihin ja takana on 155 juostua täysmaratonia, joista suuri osa ulkomailla. Lähtöpaikalla Hanneksen mieli muuttui, koska kaikki muut paikalla olleet olivat ilmoittautuneet puolimaratonin 21,1 kilometrin matkalle, jonne Hanneskin suuntasi. Seuraava täysmaraton on miehellä kuitenkin ohjelmassa jo huomenna keskiviikkona Helsingissä.

Tasainen reitti

Sarvilahden maratonin reitti on lopun pitkähköä, loivaa nousua lukuun ottamatta tasainen. Reitti kulki Loviisan taajama-alueen länsipuolella. Reitistä n. 9 km on soratietä ja 12 km asfalttia. Lähtö tapahtui Loviisan jäähallilta Rauhalasta, josta juoksijat kirmasivat Seppäläntien varren jalkakäytävää etelään. Tämän jälkeen juostiin hiekkateitä Haravankylän peltojen läpi Sarvilahden kartanolle ja sitten vanhan Porvoontien vierellä olevalle asfaltoidulle kevyen liikenteen tielle.
Tätä jatkettiin kääntöpaikalle, joka löytyi kevyen liikenteen väylällä lähellä Pernajan risteystä. Kääntöpaikalta reitti kulki takaisinpäin kevyen liikenteen asfaltoitua väylää Loviisaan ja Seppäläntien varren jalkakäytävää takaisin jäähallille.

Ripeimmin puolimaratonista selviytyi loviisalaiskaksikko Jari Hostikka – Kimmo Heikkinen.

Tulokset
I Sarvilahden Maraton 1.10.
Puolimaraton, miehet
1. Jari Hostikka Loviisa 01:44:59, 2. Kimmo Heikkinen Loviisa 01:45:00, 3. Markku Lautamäki Lapinjärvi 02:03:18, 3. Hannes Honkonen Lahti 02:03:18, 5. Raimo Nuutinen Loviisa 02:45:45
14 km, hölkkäsarja
1. Tero Hagstedt Loviisa 01:17:58

Markku Lautamäki