Kuninkaankylässä paloi yli 15 hehtaaria metsää – ”kesän vaativin sammutustehtävä”

Taas palaa. Musantien pohjoispuolella paloi laaja alue metsää viikonloppuna. Nyt hälytys tuli uuden hautausmaan lähelle. Lukijakuva.

Loviisan Kuninkaankylässä Musantien pohjoispuolella paloi viikonloppuna yhteensä yli 15 hehtaaria metsää. Perjantaina syttynyttä metsäpaloa edelsi lyhyt ukkosmyräkkä, jonka aikana salama iski puuhun ja sytytti sitkeän metsäpalon. 

KUNINKAANKYLÄ Silminnäkijä ja hätäpuhelun kello 16.25 aikoihin tehnyt mies kertoi Musantien pohjoispuolelta nousseen ukkosmyräkän jälkeen aluksi hieman savua, kunnes savupatsas oli nopeasti paksuuntunut. Palo havaittiin samaan aikaan myös paikalle sattuneesta Kymenlaakson metsäpalon valvontalentokoneesta.
 
Paikalle hälytettiin kaikkiaan 18 palokuntaa Loviisasta, Porvoosta, Lapinjärveltä ja Elimäeltä sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri. 
 
Perjantaina näytti siltä, että palo saatiin jo rajattua 300 x 100 metrin alueella, mutta hankalassa maastossa palo levisi kuitenkin niin laajalle, että se saatiin sammutettua vasta lauantaina. Palaneen metsäalueen laajuus oli yhteensä 300 x 500 metriä. 

”Tämän kesän vaativin sammutustehtävä”

 Jälkisammutus jatkui lauantai-iltaan saakka, ja pelastuslaitos luovutti sammutetun metsän metsänomistajan vartioitavaksi lauantaina kello 17 aikoihin.

– Kyllä tämä oli Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselle tämän kesän vaativin sammutustehtävä, joka kesti runsaat 24 tuntia. Kaikki Loviisan ja Lapinjärven palokunnat olivat tehtävässä mukana, ja lisäksi Porvoosta kierrätettiin paikalla Porvoon, Saksala ja Hamarin VPK:ita, kertoi vs. pelastuspäällikkö Ilkka Eskelinen maanantaina.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotti Twitterissä, että palo on paikoin erittäin syvällä maassa ja pelastuslaitoksen resurssit ovat erittäin tiukalla.

– Pelastuslaitoksen resurssit olivat tiukilla, ja kyllä tässä suomalainen sopimuspalokuntajärjestelmä näytti tarpeellisuutensa, kun saatiin runsaasti sammuttajia ja kalustoa paikalle sekä kierrätettyä väkeä yli vuorokauden kestävässä operaatiossa, kiitteli Eskelinen.

Pelastuslaitos jätti lauantaina paikalle metsänomistajien käyttöön 1000 litraa vettä tynnyreihin. Metsäomistaja lähipiireineen jatkoi pesäkkeiden jälkisammutusta ja -vartiointia vielä maanantaina.