Kun maailma on rakennettu pitkille

Lotta Lehto, 55, pärjäsi pitkään omin voimin, nyt ilman avustajia ei arki enää sujuisi. Hän kiittelee hyvää onneaan avustajien kanssa, kurjiakin juttuja kun on saanut kuulla.

RAUHALA Lotta Lehdon lyhytkasvuisuus huomattiin heti syntymän jälkeen. Hän kertoo saaneensa kaiken sen avun, mitä siihen aikaan oli tarjolla ja osattiin antaa. Kouluvuodet sujuivat lyhyestä mitasta huolimatta hyvin. Ruotsinkielisen kansakoulun, yläkoulun ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan sosionomiksi Helsinkiin. Siellä hän asui soluasunnossa, muuten hän on asunut äidin luota muutettuaan Rauhalan rivitaloasunnossa, jossa on edelleen. Asuntoa on remontoitu hänen mittoihinsa sopivaksi, keittiö on madallettu, samoin kylpyhuoneen kalustus, ja etu- sekä takaovella on ramppi helpottamassa kulkua.

Hän työskenteli Lapinjärvellä ja Ruotsinpyhtäällä sosiaalityöntekijänä valmistuttuaan. Asiakkaat ottivat hänet hyvin vastaan, Lehto muistaa siltä ajalta vain yhden vanhemman rouvan, joka oli kysynyt, että ”tuonko kanssa minun pitää mennä”, kun Lehto hoiti toimeentulotukihakemuksia. Työelämä jäi, kun samaan aikaan tuli lama, joka lopetti työt ja oma kunto huononi niin, että tarvittiin tekonivelleikkaukset sekä polviin että lonkkaan. Hän opiskeli myöhemmin vielä kahden vuoden ajan Kuggomissa.

Nuorempana hän oli suht’ liikkuvainen ja omalla autolla hän ajoi vielä syksyllä, nyt ajaminen ei enää onnistu, vaan hän istuu apukuskin paikalla avustajan ajaessa. Asioilla käydessä hän käyttää pyörätuolia, kotona rollaattoria.
Toukokuussa 2013 Lehto kaatui ja toinen reisiluu katkesi. Hoito vaati kuusi leikkausta kolmen vuoden aikana ja pitkän toipumisajan.
– Ikälisiä on tullut muitakin eri vaivojen muodossa, hän lisää hymyillen. Hän kertoo itselleen olleen jonkinlaisen kynnyksen takana myöntää, ettei pärjää enää yksin, vaan tarvitsee avustajan.
– Henkilökohtainen avustaja minulla on ollut vuodesta 2010. Avustajia on nyt kolme, kaksi ruotsinkielistä ja yksi suomenkielinen, jonka kanssa käydään yhteistä kielikylpyä. Avustaja käy kolme kertaa viikossa. Jos tulee jotain erityistarvetta, voi saada lisääkin apua. Minun avustajat tulevat kotipalveluyrityksen kautta. Olen hyvin tyytyväinen, minulla on ollut onni saada hyvät avustajat, alusta lähtien. Olen kuullut Loviisan ulkopuolelta hyvin hurjiakin tarinoita avustajista, hän toteaa.

Kaikkialle ei pääse

Mittaa Lehdolla on nyt noin metri. Lyhyessä ajassa pituudesta on lähtenyt kymmenisen senttiä, mikä on lisännyt ongelmia arjessa. Hän kuvailee nuorena olleensa ketterä ja sinnikäs, nyt yhä selkeämmin tulee eteen se, että maailma on rakennettu pitkille. Perusportaat voivat olla ylivoimaiset, etenkin jos ei ole kaidetta.

– Ovet ovat painavia, kahvat korkealla, samoin soittokellot, hissinnappulat ja pankkiautomaatit, normaalit tuolit ovat liian korkeita, hän listaa ensimmäisenä mieleen tulevia asioita.
Vammaisena Loviisassa on hänen kokemuksensa mukaan ollut ihan hyvä olla, vaikkakaan kaupunki ei ole vammaisille sopiva, esteellisiä paikkoja on useita.
– Loviisa on vanha kaupunki, eikä sitä ole rakennettu vammaisille, esimerkiksi raatihuoneelle en pääse, enkä pitkään aikaan ole itse päässyt apteekkiin. Se, että Posti siirtyi Ärrälle, ei ole haitannut minua, sinne pääsen helposti sisälle.

Onneksi ei tarvetta kalliille lääkkeille

Lehto ei ole tarvinnut kalliita lääkkeitä ja pärjää eläketuloillaan ihan hyvin. Työttömyyskorvausta hän sai jäätyään sosiaalityöntekijän töistä pois, aikuisopintotukea hän sai opiskelleessaan kahden vuoden ajan Kuggomissa. Eläkkeellä hän on ollut 90-luvun lopulta asti. Eläkkeensaajien asumistuki ja hoitotuki auttavat myös.

– Minä pärjään kyllä, kun ei ole mitään odottamattomia isoja kuluja ollut eikä minulla ole tarvetta kalliille lääkkeille. Sellaisilla, joilla on kalliita lääkkeitä hankittavana, on tiukkaa.

Hän nauraa, että kun ei ole enää kissaa, jää kuukaudessa yllättävänkin paljon enemmän rahaa omaan käyttöön.
Lyhytkasvuisuus ei haitannut nuorena, eikä hän koe, että olisi jäänyt vamman vuoksi paitsi mistään. Lapsia hänellä ei ole, miesystävä menehtyi muutama vuosi sitten. Pitkäaikaiset ystävät ovat tärkeitä, osa on varhaislapsuudesta asti kulkenut mukana.
– On todella tärkeää, että on ystäviä ja sosiaalista elämää.
Lehto oli aiemmin mukana Lyhytkasvuiset ry:n toiminnassa ja sitä kautta tulleita ystäviä on ympäri Suomea. Yhteyttä on helppo pitää skypellä ja messengerillä, kun enää ei pääse niin usein tapaamaan kasvokkain. Lehto on ollut Loviisan invalidiyhdistyksen sihteeri 17 vuotta ja Arbetets Vänner -kuoron sihteeri lähes 20 vuotta. Kummassakin on hänelle löytymässä jatkaja ja Lehto voi niistä töistä hengähtää.
– Kun yhdistysten sihteerihommat jäävät nyt vähemmälle, jotain muuta voi kehittää tilalle, mutta omaa vointia kuulostellessa, selkä vaatii lepohetkiä päivisin, hän miettii.

Joulu kolkuttelee jo viikon päässä. Jouluaaton hän viettää äidin luona tämän hoitokodissa, tiedossa on myös joulun jälkeen monivuotinen perinne ystävien kanssa pitää hauska tonttuilta.