Kun isä karkailee

Löytöpaikka. Martti-isä löytyi tältä kujalta joulukuun 11. päivän iltana. Kuva Marita Itävuori
Antti Väkevän Martti-isä katosi hoitopaikastaan joulukuun puolivälissä. Omille teilleen isä oli lähtenyt silloin tällöin vielä kotona asuessaan. Poika miettii, että muistisairaat kaipaisivat laitoksessakin enemmän virikkeitä ja ulkoilua.

LOVIISA Alkuilta joulukuun 11. päivänä. Lämpötila on hieman nollan alapuolella ja maassa on ohut lumikerros. Antti Väkevä sai puhelun Eleonoran henkilökunnalta. Isä Martti oli kadonnut. Häntä oli etsitty 20 minuutin ajan hoivakodin sisätiloista. Poliisi oli hälytetty.

Antti lähti ajamaan kohti Määrlahtea lapset takapenkillä.
– Laitoin tiedon isän katoamisesta Facebookiin.
Niin hän oli tehnyt jo aiemminkin, kun isä vielä asui kotona. Kuten aiemmillakin kerroilla, moni tuttu ja tuntematon otti heti yhteyttä: mistä lähdemme etsimään, soittajat kysyivät.
Pikkukaupungin etuja.

Omainen. Muistisairas kaipaa virikkeitä sekä ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia. Antti Väkevän Martti-isä on nyt saanut kävelykaverin. Kuva Marita Itävuori

Niin paljon tiedettiin, että Martti oli liikkeellä sisävaatteissa, reinot jalassa ja oranssi fleece-pusakka päällä.

Yhteydenotto hoivakodista oli Antille ja hänen Minna-siskolleen yllätys. Isän piti olla tallessa, mitä oikein on tapahtunut?

Merkkejä

Eleonoraan Martti oli muuttanut tämän vuoden kesäkuussa. Sitä ennen omaishoitajana toimi Martin puoliso Kirsti.

Martti on ollut aktiivinen aina, liikunnallinen. Polkupyöräilevä mies oli tuttu näky kaupungilla. Pitkän työuran hän teki paikallisessa kirjapainossa.

Muistisairautta alettiin epäillä pienten merkkien perusteella vähitellen. Esimerkiksi kun Antin auto oli ollut vanhemmilla lainassa ja Martti oli huomauttanut, että auto on uusi. Antin vaimo Jenni mietti, että Martin huomautus autosta saattaa olla muistisairauden merkki.

Magneettikuvauksessa selvisi, että Martin aivoissa on mustia täpliä. Hän sai Alzheimerin tautia hidastavan lääkityksen.
– Jo monta vuotta sitä ennen isä kirjoitti paljon asioita muistiin. Jälkeenpäin tuli ajatus, että ehkä se oli yksi merkki alkavasta muistisairaudesta.

Kotona asiat sujuivat, mutta kun Martti alkoi lähteä välillä omille teilleen, hänelle hankittiin turvaranneke. Se hälytti, jos Martti lähti etukäteen määritellyn alueen ulkopuolelle. Aluksi alue oli Rauhala, myöhemmin muutama kortteli.

– Eniten pelotti, että koska Martti on kova liikkumaan, hän lähtee vaikkapa metsään marjastamaan. Isä pyöräili talvellakin. Pelotti, että jos hän vaikkapa kaatuu.

Sitten sattui, että ennen turvahälyttimen hankkimista Martti katosi ja tuli sitten kaupungilla Anttia vastaan.
– Isä on liikkuva kaveri. Sitten aina voi käydä jotain. Paikannin toi hirveästi turvaa.

Polkupyörä jouduttiin kuitenkin laittamaan isältä talteen.
Erään kerran Martti sitten kaatui ja joutui sairaalaan. Perhe alkoi miettiä, olisiko omaishoitajana toimineelle äidillekin parempi, jos isä olisi turvallisemmassa paikassa.

Enemmän virikkeitä

Sitten runsas kaksi viikkoa sitten Martti livahti omille teilleen  Eleonoran palo-oven kautta. Kävi ilmi, että hoivakodissa ei ollut kulunvalvontaa. Se olisi hälyttänyt, jos joku avaa oven, jonka kautta ei asukkaiden pitäisi kulkea.

Myöhemmin omaiset saivat tietää, että Martti oli yrittänyt lähteä hoivakodista sekä ovien että ikkunoiden kautta.

Antti ei haluaisi, että Martin menohaluja hillittäisiin lääkkeillä.
– Toivottavasti menohaluja ei yritetä ottaa pois lääkkeillä. On hienoa, että isä on valvotussa paikassa. Mutta muistisairaille pitäisi saada enemmän virikkeitä ja ulkoilumahdollisuuksia.

Antti Väkevä ymmärtää, että henkilöresurssit ovat rajalliset.
– Henkilöstön työhyvinvointi olisi saatava sellaiseksi, että työt sujuvat.

Omaisten illassa onkin käynyt ilmi, että suunnitelmissa on lisätä virikkeitä.

Hän toivoo, että myös ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia pystyttäisiin lisäämään. Eleonoran pihaa ei ole aidattu, mutta Antin viimeisin havainto on, että aita on jo jonkin aikaa odottanut asentamista.

Kulunvalvontaa hoivakotiin ryhdyttiin hankkimaan heti sen jälkeen, kun Martti oli kadonnut. Anttia hieman hämmästyttää, että muistisairaiden turvallisuutta ei ollut huomioitu jo siinä vaiheessa, kun kaupunki hankki säätiön omistamasta hoivakodista paikkoja.

Kunnossa

Martin joulukuinen katoaminen päättyi lopulta hyvin.
Etsintään osallistui vapaaehtoisten lisäksi neljä poliisipartiota. Yksi niistä löysi Martin Sihteerinkujalta. Ulrica Eleonorasta sinne on linnuntietä ehkä vain puoli kilometriä.

Turvassa Martti oli jo ennen ilta seitsemää. Kylmissään, mutta muuten kunnossa.
Omaisen ajatuksissa pyörii yhä, mitä olisi voinut sattua: kaatuminen, metsään eksyminen? Hoivakodin asukkailla ei ole paikantimia.

Martti ei ole enää yhtä nopea kuin ennen. Liikuntaa ja ulkoilua mies kuitenkin kaipaa.
– Eivät muistisairaat lähde karkuun vaan ulkoilemaan, hänen poikansa miettii.

Haastattelua seuraavana päivänä Antti Väkevällä oli mukavaa kerrottavaa.
– Loviisan vapaaehtoisista ulkoiluystävistä löytyi jo Martille kävelykaveri, ja nyt on isälle saatu liikuntaa reilusti lisää. Olemme kiitollisia siitä, että normaalista poiketen myös laitoshoidossa oleva isä sai kävelykaverin.