Kristian Vuojärvelle kokkihopeaa

Mitali. Kristian Vuojärven kokkaus eteni suunnitellusti ja tuotti MM-hopeaa. Kuva Eva Tordera Nuno
Loviisalaislähtöinen Kristian Vuojärvi otti hopeaa kokkien MM-kisoissa Malesiassa.

KUALA LUMPUR Kristian Vuojärvi assistenttinaan Mikko Pakola sijoittuivat hopealle Malesian Kuala Lumpurissa 12.–13.7. käydyissä kokkien MM-kisoissa. Nuorten sarjan kullan otti Suomeen Niall Larjala.

– Kaikki meni nappiin. Kisasuoritus eteni suunnitelmien ja harjoittelun mukaisesti, kertoo Vuojärvi Suomen Keittiömestarit -yhdistyksen nettisivuilla.

Loviisalaislähtöinen Vuojärvi toimii Suomen kokkimaajoukkueen johtajana. Omassa kilpailumenussa korostuivat kotimaiset ja puhtaan raaka-aineet kuten metsäsienet ja juurekset.

Global Chefs Challengeen osallistui yhteensä 20 maata. Kilpailun järjesti kokkien maailmanliitto WACS, joka toimi myös kilpailun yhteydessä pidettävän kansainvälisen konferenssin järjestäjänä. Tapahtumaan osallistui 4000 kokkia yli sadasta maasta.

Kisajoukkueen odotettiin saapuvan Suomeen Malesiasta maanantaina.