Kirjanystävät jonon hännille

Loviisan seurahuoneen kunnostaminen pääkirjaston tarpeisiin herätti 1990-luvulla paljon keskustelua.

Pahasti rapistumaan päässyt suojeltu rakennus korjattiin lopulta kirjaston käyttöön. Tietenkin hankkeesta käytiin kovaa kiistaa. Osa kaupunkilaisista oli sitä mieltä, että vuonna 1863 valmistunutta rakennusta ei kannata kunnostaa.

Talon osto kaupungille, sen kunnostus ja tarvittavat kalusteet maksoivat yhteensä runsaat 15 miljoonaa markkaa. Kattomaalausten restauroinnin kustansi silloinen IVO 150 000 markalla.

Kirjoille ”uudessa” pääkirjastossa oli vähemmän hyllyrivistöä kuin vanhassa kirjastossa Palokunnantalolla. Seurahuone oli kuitenkin kunnostettuna kaunis kuin karamelli, kattomaalauksineen kaikkineen. Se otettiin käyttöön alkuvuonna 1998. Rakennus oli sen pääurakoitsijan mukaan uudenveroisessa kunnossa.

Ongelmia alkoi kuitenkin esiintyä. Kellarikerroksen mediateekki jouduttiin ottamaan pois käytöstä ja korjauksia tehtiin useita.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa ongelmat, henkilöstön terveysongelmat, ryöpsähtivät lopulta niin pahoiksi, että jotain on pakko tehdä.

Tuntuuko tutulta?

Ikävä kyllä pääkirjaston tilaongelmat sattuvat samaan saumaan useiden muiden kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmien ratkaisujen kanssa. Lähtökuopissa on jo ruotsinkielisen koulukeskuksen ja Koskenkylän koulukeskuksen rakentaminen. Ratkaisua odottaa vielä liikuntahalli. Lisäksi uudeksi ongelmaksi on noussut suomenkielien koulukeskus. Siellä sekä korjatussa lukiossa että yhtenäiskoulun uudisrakennuksessa on ilmaantunut ongelmia tämän syksyn aikana.

Pääkirjaston kannalta ollaan todella harmillisessa tilanteessa. Koulut nousevat ymmärrettävistä syistä tärkeysjärjestyksessä kärkeen. Liikuntahalli palvelee myös koululaisia.

Niinpä pääkirjaston tulevaisuuden ratkaisut siirtyvät jonon hännille. Kirjastot ovat osa kulttuuripalveluja, joihin kuuluvat myös museot ja galleriat.
Suomessa kirjastolaitos sai alkunsa 1794, kun Vaasan Luku-seuran kirjasto alkoi lainata kirjoja kaikille kaupunkilaisille.

Yleisillä kirjastoilla on ollut ja on yhä suuri sivistyksellinen merkitys: kirjastoa käyttävät kaikenikäiset, se on ilmainen ja myös arvostettu palvelu. Siellä tieto on kaikkien tavoitettavissa.

Yleisistä kirjastoista on muotoutumassa monipuolisia kulttuurilaitoksia. Yhtenä esimerkkinä tästä on pian Helsingin keskustaan valmistuva keskustakirjasto Oodi. Siitä ei tule pelkkää kirjastoa, vaan yksi pääkaupungin turistikohteista ja kaupunkilaisten yhteinen tapaamispaikka ja olohuone.

On todella surullista, että Suomessa niin yleiset sisäilmaongelmat koskevat tavalla tai toisella useita rakennuksia, niissä työskenteleviä ja niiden käyttäjiä Loviisassa. Kaupunki ei ole tässä yksin.

Nyt korjataan ja maksetaan isot oppirahat vuosia sitten tehdyistä virheistä ja vääristä käytännöistä. Lasku tulee myös siitä, että ongelmista kertoneisiin viesteihin ei reagoitu tarpeeksi nopeasti. On yritetty korjata ja siirtää isoja investointeja jälleen hieman eteenpäin. Näin tehtiin monessa paikassa myös pakon edessä 1990-luvun laman aikana.

Homepommi on Suomessa päässyt paisumaan niin isoksi, että nyt siihen on lopulta havahduttu. Jotain kertoo se, että opettajista työpaikoillaan sisäilmaongelmista kärsii koko maassa peräti neljännes.

Pommin purkaminen vie vielä vuosia – varsinkin, kun myös uusissa rakennuksissa saattaa ilmaantua ongelmia. Koko rakentamisen ketju on saatava tarkkaan seurantaan.

Vastuunkantajat ovat tässä tilanteessa harvassa ja aliurakointiketjut niin pitkiä, että vastuulliset katoavat historian hämärään.

Pääkirjaston henkilöstön ja kirjaston käyttäjien osana tuntuu olevan peräpään pitäminen. Ratkaisua joudutaan odottamaan vielä vuosia.

Demokratiaa ja tasa-arvoa tukeva kirjasto ansaitsee parempaa. Tampereen yliopiston Aikalainen-lehti luonnehti muutama vuosi sitten kirjastolaitosta Suomen henkiseksi huoltoasemaverkostoksi. Kirjastojen merkitys säilyy, vaikka muutoksia on edessä.

Toivottavasti Loviisassa muutos ei merkitse pitkää evakkotaivalta. Parhaassa tapauksessa kaupunkilaiset saavat modernin ja monipuolisen kulttuuripalvelukeskuksen. Toivottavasti kulttuurin arvostus näkyy myös teoissa, ei vain puheissa, kun päätösten aika tulee.