Keskustan kansanedustajia Lapinjärvelle

Kohde. Ryhmä Keskustan kansanedustajia tutustuu Lapinjärvellä muun muassa Porlammilla Taitopaikan toimintaan. Arkistokuva: Marita Itävuori

 

Eduskunnan keskustalaisia kansanedustajia tulee keskiviikkona tutustumiskäynnille. Heitä kiinnostavat kunnan kehittämät mallit ja ihmislähtöisen kunnan konsepti.

LAPINJÄRVI Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalaiset kansanedustajat käyvät täsmävierailulla Lapinjärvellä keskiviikkona eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen johdolla. Lapinjärvellä kansanedustajia kiinnostavat kunnassa toteutetut mallit niin työttömyyden hoitoon kuin kuntalaisten yhteiseen aktivoimiseenkin.

Kansanedustajat vierailevat muun muassa Porlammilla sijaitsevassa Taitopaikassa, jossa toteutetaan yksilöllistä ja ihmislähtöistä työttömien valmennusmallia. Toiminta on kääntänyt Lapinjärven työttömyyden laskuun.

Lisäksi kansanedustajat tutustuvat Lapinjärven kirkonkylään. Siitä ollaan kehittämässä muistiystävällistä taajamaa muun muassa uuden omakotitalokonseptin avulla. Hankkeeseen osallistuu myös sosiaali- ja terveysministeriö.

Muistisairaudet lisääntyvät nopeasti ja koskettavat ainakin omaisina yhä useampia suomalaisia. Tästä syystä myös keskustalaiset haluavat tutustua käytännön esimerkkeihin.

Edustajat vierailevat myös siviilipalveluskeskuksessa sekä lopuksi Koko Kylän Työhuoneella.