Kesäteattereissa vaihtelevasti yleisöä

Teatterikesä. Ruukinmyllyn kesäteatterin esityksen näki noin kolmetuhatta henkilöä. Loviisan teatterissa kävijöitä oli noin 500 ja Lurensissa noin 5300. Kuva: Susanna Heiska
Keskikesän epävakaat säät näkyivät etenkin Loviisan teatterin ja Lurensin yleisömäärissä. Ruukinmyllyn kesäteatterissa kävijöitä oli odotetusti.

UNGERN/KUGGOM/STRÖMFORSIN RUUKKI Loviisan teatterin tämänkesäistä esitystä Pikku-Marjan eläinlauluja kävi katsomassa noin 500 henkilöä, joista noin puolet oli lapsia. Esityksen ohjaaja Dunja Katz arvelee, että esityskausi loppui teatterin kannalta liian aikaisin tänä kesänä.

– Ensimmäisellä esitysviikolla oli luvattoman kurjat säät, minkä arvelimme vaikuttaneen katsojamääriin. Toisella viikolla säät olivat paremmat ja katsojamäärät nousivat koko ajan, Katz kertoo.

Loviisan teatterilla on jo suunnitteilla uusia projekteja.

– Ajatuksissa on muun muassa aloittaa lasten teatterikerho uudelleen nyt syksyllä koulujen alettua. Ensi kesäksi suunnittelemme näytelmää Ungernille, tällä kertaa aikuisille. Näytelmä saattaa olla jokin whodunnit-rikostarina tai mahdollisesti perusfarssi, mutta hyvä sellainen. Talvelle mahdollisesti tehdään omin voimin luotu naisten elämästä kertova musiikillinen esitys, kun viime syksyllä meillä oli miehinen proggis.

Teatterin väki suunnittelee tulevia projekteja tapaamisessaan tämän kuun puolessa välissä.

Lurensissa rauhallisempi vuosi

Heinäkuun sateisenviileät kelit ja Juntjävlar-näytelmän raskaammat aiheet verottivat Lurensin tämänkesäistä kävijämäärää. Näytelmän näki noin 5300 henkilöä.
Sateista säätä lupailevien sääennustusten takia ihmisiä oli vähemmän liikkeellä, vaikka näytösten aikana harvemmin satoi kunnolla.

Sisällöltään syvällisempi ja naisvetoinen Juntjävlar toi vaihtelua Lurensin perinteiseen ohjelmistoon, ja teatterissa ollaan iloisia näytelmän positiivisesta vastaanotosta. Teatterin kotisivuilla kerrotaan, että työryhmää ilahduttivat erityisesti yleisön kommentit kuten ”tämä on parasta, mitä olen koskaan nähnyt Lurensissa” sekä ”kaikki eivät halua katsoa lastenteatteria, farsseja ja musikaaleja”. Lisäksi sivustolla kerrotaan, että tämän vuoden näytelmää kävi katsomassa useita teatterin ammattilaisia.

Ensi kesänä Lurensissa nähdään koko perheen musikaali Oliver!, joka perustuu Charles Dickensin tunnettuun romaaniin Oliver Twist. Brittiläisen musikaalin on käsikirjoittanut, säveltänyt ja sanoittanut Lionel Bart, ja teos esitettiin ensimmäisen kerran Lontoon West Endissä kesäkuussa 1960.

Lurensin Oliverissä näyttämöllä tullaan näkemään suuri joukko aikuisia ja lapsia. Talven aikana Östra Nylands ungdomsförbund järjestää yhdessä Teater Fabelin kanssa lapsille teatterikurssin, joka samalla tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kehittää valmiuksiaan kesän näytelmää varten. Kurssin tulee vetämään näyttelijä Mika Fagerudd, joka myös ohjaa musikaalin.
Produktion ensimmäinen tapaaminen järjestetään jo ennen vuodenvaihdetta.

Ruukinmyllyssä suunnitellaan Jotuni-trilogiaa

Ruukinmyllyn kesäteatterin tuottaja Veli-Matti Koivula kertoo, että heidän tämänkesäisen näytelmänsä Tohvelisankarin rouvan näki odotetusti noin 3000 katsojaa.

– Kolmisentuhatta katsojaa oli meillä tavoitteenakin, ja se täyttyi hyvin, Koivula sanoo.

Hänen mukaansa heinäkuu oli ruukkialueella muutenkin ennätyksellisen vilkas.

– Kaikki kassa- ja kävijäraportit osoittivat, että heinäkuussa väkeä oli erityisen paljon liikkeellä. Kansainvälisiä turisteja ja yksittäisiä matkailijoita kävi ruukkialueella paljon, joten Ruukissa on vetovoimaa.

Ruukinmyllyn kesäteatterin työryhmän yllätti tänä vuonna kommenttien ja palautteen runsaus sosiaalisessa mediassa. Viestejä ja kommentteja kesän näytelmästä tuli Koivulan mukaan ympäri Suomen.

Tälle kesälle Ruukinmyllyn kesäteatteri toi myös lapsille suunnatun nukketeatteriesityksen Ukkosen poika, jonka toteutuksesta vastasi Teatteri Tuomikko. Esityksen taustalla vaikutti halu tuoda ruukkialueelle lapsiperheille sopivaa ohjelmaa.

– Ukkosen poikaakin kävi katsomassa ihan odotetunlaisesti yleisöä. Lastennäytelmäthän ovat kaupallisesti hieman vähemmän merkittäviä, mutta yhteisön kannalta ne ovat kyllä tärkeitä.

Tulevalle vuodelle työryhmä kaavailee alustavasti Maria Jotunin näytelmää, sillä kirjailijan teoksia on esitetty Ruukinmyllyn kesäteatterissa nyt kaksi vuotta peräkkäin.

– Ensi vuodelle saataisiin sitten tämän trilogian huipentuma, kun olemme tehneet tällaisia näytelmäkirjailijoiden trilogioita aiemminkin.

Ensi kesän näytelmästä päätetään tarkemmin työryhmän kokoontuessa. Myös lapsiperheille suunnattua toimintaa ruukkialueella tullaan todennäköisesti jatkamaan muodossa tai toisessa.