Kerrostalohanke uuteen valmisteluun

Uusi valmistelu. Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom käytti otto-oikeuttaan ja toi teknisen lautakunnan päätöksen kaupunginhallituksen eiliseen kokoukseen. Asia halutaan uuteen valmisteluun. Kuva Arto Henriksson
Loviisan kaupunginhallitus päätti eilisiltana esittää, että kaupunkisuunnitteluosasto ottaa Chiewitzinkadun kerrostalohankeasian uudelleen valmisteluun.

LOVIISA Uudessa valmistelussa toivotaan huomioitavan paremmin asiasta esitetyt muistutukset sekä neuvoteltavan maankäyttösopimuksen laatimisesta.

Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom käytti otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan tekemään päätökseen sallia kolmikerroksinen kerrostalo. Hänen alkuperäinen esityksensä kaupunginhallitukselle oli, että lautakunnan salliman kolmikerroksisen kerrostalon sijaan paikalle kaavoitetaan tilat enintään kaksikerroksisille pientaloille.

Hän katsoi otto-oikeutta käyttäessään, että kun huomioidaan harju, runsaslukuiset muistutukset ja etenkin rakennuksen rakennusneliömetrien epätasa-arvoinen jakautuminen alkuperäisen tontin kahden osan välille sekä mittava haitta ja olosuhteiden huononeminen jonka kolme tai useampi kerrosta korkea rakennus aiheuttaisi naapurille Chiewitzinkatu 12:ssa, ei yli kaksikerroksisen talon rakentamista voi hyväksyä. Eilisessä kokouksessa hän muutti esitystään, ja kaupunginhallitus hyväksyi sen yksimielisesti, eli asia menee uudelleen valmisteluun.

Oker-Blom totesi illalla, että omakotitontin omistajien ja kerrostalohanketta ajavan yrityksen välille pitää laatia maankäyttösopimus, jossa pitää päästä yksimielisyyteen neliöiden määrästä ja käytöstä.

– Ei ole kyse siitä, etteikö Loviisassa voisi rakentaa korkealle, mutta täytyy huomioida tasapuolisuus ja se, minne rakentaa.
Kiistatontin naapurit toivovat mahdollisimman matalaa rakentamista. Myös viereisen Asunto Oy Coronan kerrostalon edustaja on pitänyt parhaana vaihtoehtona kaksikerroksista vaihtoehtoa. Kerrostaloa vastustavaan nimilistaan kerääntyi noin 220 allekirjoitusta.

Yrityksetkin vastustavat

Yksityisten ihmisten lisäksi nimensä enemmän kuin kahta kerrosta korkeamman talon rakentamisesta vastaan on jättänyt liuta yrityksiä, niin Loviisan keskustasta kuin sen liepeiltäkin.

Satunnaisotantasoitot listalla oleviin yrityksiin tuottavat yllättäviäkin vastauksia. ”En kehdannut olla laittamatta nimeä, kun oli tuttu joka pyysi”, ”Oli hässäkkää ja ihmisiä paljon ja joku sanoi, että laitatko sinäkin nimen ja laitoin kun oli kaveri, en oikein tiennyt mihin laitoin nimen”. Järkisyihinkin toki vedottiin, ja pidettiin hanketta ”ulkonäöllisesti kauheana saada viereen kerrostalo”. Myös rakennusoikeuden jakautumisen oikeudenmukaisuus oli asia, joka sai yrittäjiä laittamaan yrityksensä nimen listalle.

”Hankittu kerrostaloksi”

Tontin omistavan Rakennuspartion toimitusjohtaja, rakennusneuvos Juha Klami sanoo, ettei yhtiö tule rakentamaan kaksikerroksista pientaloa, koska se ei ole kokonaistaloudellisesti järkevää. Hän kertoo yhtiön aikoinaan hankkineen tontin kerrostalotontiksi, yli 30 vuotta sitten.

– Kun viereistä kerrostaloa rakennettiin, me suostuimme kaikkiin heidän pyyntöihinsä ja sovittiin, että yhteiselossa mennään eteenpäin.

Klami muistuttaa, että kaavassa tontille saa rakentaa kolmikerroksisen ja jos kaupunki madaltaa, niin yhtiö aikoo hakea oikeutta valitusteitse. Uuteen kerrostaloon oli Klamin mukaan jo sovittu asunnonostajia, joista ainakin yksi on jo ehtinyt tehdä toisen ratkaisun.

Rakennuspartio on tuttu toimija Loviisassa, se rakensi muun muassa Harmaakallion palvelutalon ja sen palveluksessa on loviisalaisia työntekijöitä. Klami kiittelee Harmaakallion kanssa kaiken sujuneen loviisalaisvirkamiesten kanssa loistavasti, ja Chiewitzinkadun kaavoitushankaluuksien olleen yllättävä ja järkyttäväkin isku. Hän toteaa, että vanha perheyritys rakentaa ja peruskorjaa pääkaupunkiseudulla, Haminassa, Kotkassa eikä ole tällaiseen kohteluun koskaan törmännyt.
– Olemme tehneet valtavasti töitä tämän kaavan kanssa yrityksen kustantamana.

Hän ihmettelee loviisalaisyritysten laajaa osallistumista kolmikerroksisen talon rakentamista vastaan kerättyyn nimilistaan. Hän huomauttaa perheyrityksensä painottavan paikallisuutta ja oman yrityksensä käyttäneen loviisalaisia yrityksiä ja palveluita sekä paikallisia urakoitsijoita aiemmissa hankkeissaan.

Muitakin tontteja on Klamin mukaan kaupungista katsottu, mutta ne suunnitelmat menevät nyt jäihin.