Kaupunki haastaa talkoisiin, kylät ja Loviisanlahden ranta siistiksi

Vähän roskia. Sirpa Kiili ja Pulmu-koira eivät ole havainneet kovin roskaisia paikkoja ulkoilureitillään. Kuva Marita Itävuori
Loviisan kaupunki haastaa kaikki loviisalaiset mukaan siivoustalkoisiin puhdistamaan yhteisiä alueita roskista. ”Aika siistiä”, päiväkävelyllä tavatut kaupunkilaiset kommentoivat.

LOVIISA Mukaan talkoisiin toivotaan kylä- ja asukasyhdistyksiä, muita yhdistyksiä, kouluja, yrityksiä ja yksittäisiä asukkaita. Loviisan keskustassa Loviisanlahden rannalla järjestetään lisäksi kaikille avoin siivoustempaus tiistaina 7. toukokuuta.

– Aika siistiä on, summasi roskahavaintonsa Loviisanlahden rantaa myöden eilen sauvakävellyt Lisbeth.
Hän pohti, että joskus aikaisemmin roskat ovat kiinnittäneet huomiota Myllyharjulla.
– Nykyisin kaupunki pitää paikat hyvin siistinä. Esimerkiksi Kappelinpuistoa siivotaan jatkuvasti.
Lisbethille ei tule mieleen yhtäkään todella epäsiistiä paikkaa.
– Olen oikein tyytyväinen, miten kaupunki hoitaa asiansa.

Sirpa Kiili oli ulkoiluttamassa kaksivuotiasta Pulmu-koiraansa. Hänelläkään ei ole isommin valittamista siihen, miten kaupunki hoitaa yleisiä alueitaan.
– Ainahan roskia jonkin verran on, mutta kaupungilla on rajalliset resurssit.
– Kovasti kaupunki siivoaa nyt hiekoitushiekkoja pois, niin että pöllyää, Kiili lisäsi.
Hän aprikoi, että pieni sade tekisi hyvää sekä pölylle että maanviljelijöiden pelloille.

Säkit ja suojahanskat

Siivoustempauksen tarkoituksena on kerätä talven aikana kertyneet roskat julkisilta alueilta: tienreunoilta, lähimetsistä, poluilta, puistoista ja muilta virkistysalueilta.
Siivoustalkoissa ei siivota jätteitä yksityisiltä pihoilta, hiekoitushiekkaa tai puutarhajätettä, eikä asukkaiden, taloyhtiöiden tai yritysten omia jätteitä.

Kaupunki kertoo, että jätelavoja voidaan mahdollisesti sijoittaa joillekin alueille, jos niille on tarvetta.

Kaupunki kuljettaa roskat pois 9. toukokuuta. Mikäli roskia kerää 8. toukokuuta jälkeen, on säkit toimitettava itse asianmukaiseen sekajätekeräykseen.

Keskustassa tempaus 7.5.

Loviisan keskustassa järjestetään kaikille avoin siivoustempaus tiistaina 7. toukokuuta kello 14–20.
Tarkoituksena on siistiä Loviisanlahden ranta-aluetta Määrlahden ja Tullisillan välisellä alueella.
Talkoolaiset voivat siivoustöihin tullessaan hakea säkit ja suojahanskat kahdesta pisteestä: entisen Valintatalon pysäköintipaikalta Määrlahdessa tai Laivasillalta.

Roskien keräämisen lisäksi talkoolaiset voivat halutessaan haravoida Rantapuiston alueella. Kaupunki tuo paikalle työvälineet eli haravat.
Myös kaupungin johtoryhmä osallistuu siivoustalkoisiin tiistaina 7. toukokuuta kello 15 alkaen.

Talkoolaiset saavat vaivan palkaksi rokkaa. Talkooväelle tarjotaan Laivasillalla soppatykistä hernekeittoa kello 16 alkaen niin kauan kuin rokkaa riittää.