Kaksi EM-pronssia bikini fitnessistä Pernajaan

Urheilullinen Niina Grönqvist aloitti kilpafitnessin vakavan sairastumisen jälkeen.

PERNAJA Pernajassa asuva Niina Grönqvist nappasi kaksi amatöörien EM-pronssia bikini fitness -kisoissa Kiovassa Ukrainassa viime lauantaina.

– Pääsin molemmista semifinaaleista finaaliin. Sarjani olivat bikini yli 35-vuotiaat sekä avoimen sarjan bikini alle 167-senttisten sarja. Sijoituin molemmissa kolmanneksi.
– Olin yllättynyt, että yli 40-vuotiaana avoimessakin sarjassa pääsee mitaleille.

Kyseessä olivat Wabba International European Open Cup 2017 -kilpailut.
Lauantainen kisapäivä oli pitkä finaaliin päässeille.

– Yhdeltä alkoivat karsintakilpailut ja puoli seitsemältä illalla alkoivat finaalit. Päivä kesti yhteentoista illalla.

– Minulla oli tosi kovat ennakkoepäilykset siitä, miten järjestelyt siellä sujuivat, mutta kilpailut oli tosi hyvin järjestetty.

Grönqvist kertoo, että kisat olivat iso tapahtuma. Televisiokuvaa lähetettiin usean yhtiön voimin.

Tositreeni alkoi 2015

Fitness-kilpailija Grönqvististä tuli varsinaisesti pari vuotta sitten.
Hän aloitti harjoittelun sen jälkeen, kun urheilullinen nainen oli saanut keuhkoveritulpan. Lajin pariin hänet houkutteli Marie Silmäri. Harjoittelu aloitettiin varovasti.

Vakava sairastuminen sai miettimään asioita, joita hän oli halunnut tehdä nuorempana.

– Siitä lähtien olen harjoitellut kisa kerrallaan ja olen yrittänyt parantaa omaa fysiikkaani.

Kiovan menestys oli jatkoa viime vuosien kärkisijoille kansainvälisissä kisoissa.
Toukokuussa hän oli yli 35-vuotiaiden sarjan kolmas Englannissa järjestetyissä amatöörikisoissa.

Lisäksi heinäkuussa 2016 hän voitti yli 35-vuotiaiden amatöörisarjansa (masters bikini, yli 35-vuotiaat) Englannissa ja sijoittui toiseksi avoimessa sarjassa samassa kisassa.

– Mitaliputki näköjään jatkuu, hän naureskelee.

Ilman työtä palkinnoille ei ole asiaa. Treenimäärät ovat melkoisia.
– Harjoiteltua tulee viidestä kuuteen kertaan viikossa.