Onnea. Olympoksessa Loviisan Määrlahdessa kuulunut klik johti avioliittoon ja elämään Virossa. Kuva Auli Henriksson
Rakkaus vaihtoi Nina Mikveltin elämän Skinnarbyn avarista peltomaisemista Viroon, metsän keskelle 100-vuotiaaseen taloon, jossa eletään kuin turvallisessa pesässä.

KEERI – Ajattelen joka päivä, että olen pikku paratiisissa metsän keskellä, silmä ja sielu lepäävät täällä, kuvailee Nina Mikvelt, joka kesän aikana muutti Loviisasta pikkuruiseen Keerin kylään Viroon lähelle Tarttoa.

Virallisten tilastojen mukaan kylässä asuu vakituisesti 42 henkilöä. Kylänraitti on hiljainen ja kun navigaattori sitkeästi pyytää vain jatkamaan hiekkatietä suoraan, tahtoo ensi kertaa vierailevilta usko loppua. Viron maaseudulla pihoilla päivystää suurikokoisia vahtikoiria, joiden metakka ohi ajaessa kertoo peltojen jälkeen metsän keskeltä löytyvän asutusta. Paria jättikokoista koiraa seuraa Mikveltien Popi, joka on huikean kokoinen ilmestys harmaassa pitkässä turkissaan.

Ei pidemmälle. Jyhkeän kokoinen Popi rakastaa vinkuleluja, Vieraista se pidä ollenkaan ja on kytkettynä vahvaan ketjuun kun vieraita on talossa. Kuva Auli Henriksson

Tulijoita on evästetty kertomalla, ettei koira tykkää vieraista, mutta kyllä vinkuleluista. Silitysetäisyydelle ei kolmen päivän aikana päästy, mutta vinkuleluilla ystävystyttiin niin, ettei Popi jaksanut enää joka kerta haukkua pihan perälle mennessä.

Kolmen vuoden etäsuhde

Vakituisesti Keerin kylään Nina on asettunut kuluvana kesänä. Määräaikainen työsuhde Loviisassa päättyi ja hän miettii nyt asioita järjestellessä, mitä voisi tehdä uudessa kotimaassa. Hän työskenteli pitkään nuorisotyössä, viimeksi Loviisassa etsivänä nuorisotyöntekijänä. Nuorisotyössä hän uskoo oman osansa jo tehneen. Virossa toimii useita suomalaisia ja ruotsalaisia yrityksiä, joissa oma kielitaito olisi etu ja hän aikoo syksyllä ryhtyä kartoittamaan työpaikkatilannetta.

Muutto Viroon oli tiedossa, mutta ei sujunut ihan suunnitellusti. Kun Nina kohtasi Laur Mikveltin lähes 10 vuotta sitten, tämä kertoi jo suhteen alkuvaiheessa aikovansa muuttaa jossain vaiheessa takaisin kotitilalle. Kuuluisa ”klik” kuului loviisalaisessa pitseriassa Määrlahdessa lokakuussa 2010, jossa Laur istui syömässä, kun Nina tuli hakemaan tilaustaan. Nina tiesi Laurin siskon, sai tältä Laurin puhelinnumeron ja laittoi tekstarilla kysymyksen, josko tämä haluaisi lähteä vaikka syömään. Laur soitti heti perään ja kysyi, mihinkäs aikaan hän tulisi.

Kotihiiret. Nina ja Laur viihtyvät kumpikin kotona, on kiva puuhailla, laittaa ruokaa ja olla vain yhdessä. Kuva Auli Henriksson

Treffeillä käytiin saman päivän aikana kaksi kertaa, ja sen jälkeen onkin oltu yhdessä joka päivä, kunnes eteen tuli kahdessa maassa asuminen kolmeksi vuodeksi.
Nina miettii Laurin katseessa olleen jotain, joka “jäi kutittamaan”, eikä Laur säikähtänyt ensitreffeillä Ninan käsilaukusta pudonneeseen linkkuveitseen.
– Hyvä kutina, kun on kestänyt, Nina toteaa.

Tammikuussa 2011 he muuttivat yhteen, menivät samana kesänä kihloihin ja naimisiin seuraavana kesänä.

Yhdessä oli mietitty, että sopiva ajankohta Viroon muutolle olisi silloin, kun Ninan kolmesta lapsista nuorinkin on täysi-ikäinen. Tuo rajapyykki tuli viime kesänä täyteen, mutta viimeiset kolme vuotta pari on ollut etäsuhteessa, jossa Laur jo asuu Keerissä ja Nina tuli viikonloppuisin Loviisasta.

Nina kulki Viroon useimmiten lentämällä Tarttoon, josta on noin vartin ajomatka kotiin. Kulkemiset vaativat erityistä tahtoa, sillä Nina on pahasti lentopelkoinen, ja etenkin yksi myrskysää on jäänyt mieleen kauheana kokemuksena. Samalla lennolla oli toinen poika tyttöystävän kanssa, joka oli todennut kuultuaan itkua toiselta puolelta konetta, että tuo taitaa olla sun äiti. Laiva-auto -yhdistelmä on hitaampi, eikä Nina nauti laivamatkoistakaan eikä ainakaan ajaisi autoa laivaan, niin lentäminen jäi parhaaksi, vaikkakin pelottavaksi vaihtoehdoksi.

Laurin pikaisemman paluun takana on hänen äitinsä yllättävä menehtyminen vuonna 2016. Isä oli edesmennyt jo aiemmin. Laur työskenteli Loviisassa useita vuosia rakennustöissä ja työskentelee nyt tehtaalla, RPC Promensilla, joka tekee koneiden ja laitteiden huoltoa. Nina kuvailee Laurin äidin olleen vahvan henkilön, joka oli samalla hauska ja otti miniän lämpimästi vastaan. Opettajana hän jaksoi sitkeästi pitää kiinni siitä, että hän puhuu Ninalle vain viroa ja tämän on opittava kieli.
– Hän antoi ensin aapisia ja kun kerran sain Suomeen palatessa luettavaksi vironkielisen Peppi Pitkätossun, tunsin edistyneeni.

Kieli vieraiden mukaan

Kieli vaihtuu parin välillä suomesta viroon ja kieli valikoituu myös vieraiden mukaan, sillä Laur osaa toki suomea asuttuaan pitkään Loviisassa. Nina on suomenruotsalainen ja luonnehtii puhuvansa vironsuomea suomenruotsin tapaan, sanoja toisesta lainaten.
– Kun ensimmäisen kerran täällä kuuntelin, kun muut puhuivat, ajattelin etten opi viron kieltä koskaan. Nappasin muutamia sanoja ja ne eivät tarkoittaneetkaan samaa, esimerkiksi pulma on häät. Jos on tahtoa ja oma motivaatio ja halu oppia, oppii.

Kaikki on tässä

Vaikka kotoa on lyhyt matka niin lentokentälle kuin Tarttoon, asutaan Keerin laitamilla todella rauhassa.
– Olemme molemmat kotihiiriä, harvoin käymme kyläilemässäkään, mieluummin pyydämme ihmisiä tänne. Kotona on aina tekemistä. Kitkeminen ei lopu ikinä ja talvella on lämmittämistä, kun talo ja sauna lämpiävät puilla. Saunakin on lämmitettävä päivittäin talvella, etteivät putket jäädy, Nina huomauttaa ja miettii loppukesän seesteisessä illassa kaiken olevan tässä, eikä ole kaipuuta minnekään.

Popin lisäksi heillä on kaksi kissaa ja laajennettuun lemmikkipiiriin kuuluu niin lintuja, oravia kuin sammakkokin joka saa asustella suihkuhuoneessa. Nina näyttää kuvaamaansa videota, jossa tarjoilee sammakolle matoja. Koira, jota hän hätisteli haravalla pois pihamaalta, osoittautui myöhemmin sudeksi. Peurat, villisiat, jänikset ja ketut ovat usein nähtyjä vieraita. Avaraa luontoa ei tarvitse katsoa telkkarista, seuraa vain ruokintapaikan vilinää. Jaak-varis tulee kyselemään, jos ruokaa ei olekaan ehditty lisäämään. Kissat Aatu ja Eetu kulkevat sisään ja ulos toiveittensa mukaisesti käyttäen keittiön ikkunaa.

Satoa. Kasvihuoneessa oli jo kypsiä tomaatteja. Kuva Auli Henriksson

Omasta puutarhasta saadaan muun muassa papuja, perunaa, tomaatteja, omenaa, päärynää, luumua, kirsikkaa, sipulia sekä viinimarjoja, ja metsästä kerätään marjoja sekä sieniä. Laur on käynyt keräämässä hasselpähkinöitä joita voi syödä sellaisenaankin, mutta yleensä ne kuivataan saunassa.

Pariskunnan naapurissa asuva 90-vuotias Anni on tuonut edellisenä päivänä kasan avomaankurkkuja, jotka Laur on säilönyt ja vie palauttaa täydet purkit korissa naapuriin. Toisista pidetään huolta osana omaa arkea, ilman sen suurempaa numeroa. Laur on äidiltään oppinut niin säilömisen kuin ruoan laiton.

Keeriin muutto on vienyt ison askeleen ajassa taaksepäin. Talossa ei ole sisävessaa ja suihku on saunan yhteydessä piharakennuksessa.
– Kaikkeen tottuu, Nina miettii.
Hän on kasvanut maalla Skinnarbyssä ja monet talon työt olivat tuttuja jo aiemmin. Klapikoneen käytön hän on saanut opetella täällä.

Tartton laitamilla on iso kauppakeskus, jossa asioidaan kun tarvitaan sellaista, mitä lähikaupunki Elvan kaupoista ei saa. Elvassa he asioivat, vaikka se on kilometreissä mitattuna kauempana kotoa kuin Tartto, koska se on pieni ja rauhallinen, vähän kuin Loviisa.

Nina nauraa olleensa aiemmin laukku- ja kenkähamsteri eikä shoppailuun ole tarvetta.
Keerissä julkinen liikenne on vielä vilkas, bussi vie kylältä Tarttoon useammankin kerran päivässä jos tarvetta tulisi.. Sieltä voi matkaa jatkaa pidemmälle bussilla, junalla tai lentäen.
Lapsia, Maaritia, Willeä ja Lukasta Ninalla tulee ikävä tietysti ja etenkin isää, jota hän ennen tapasi päivittäin. Muuten elämä on juuri nyt mallillaan.

Keeri
  • Sijaitsee Virossa, Tartumaan maakunnassa.
  • Vakituisia asukkaita 42.