Intohimona savi ja kivet

Luontorakas. Eva-Maria Miettisen keramiikkahahmot ovat ilmeikkäitä.Kuva Auli Henriksson
Eva-Maria Miettisen käsissä muotoutuvat ilon ja hyvän mielen tyypit nauravine ilmeineen intuitiivisellä tekemisellä.

KUGGOM Eva-Maria Miettisen työhuoneella Kuggomissa on syntynyt ”tyyppejä” muutaman vuoden ajan. Ilmeikkäät hahmot syntyvät intuitiivisen tekemisen kautta ja käsityönä.

Miettinen on kolminkertainen artesaani, ja näin jälkeenpäin katsoen kaikki tiet veivät kohti keramiikkaa ja muun alan opinnoista on hyötyä keramiikan teossa.

Käydessään Helsingissä kuvataidelukiota kursseihin kuului keramiikkaa, mutta myös kuvanveistoa, grafiikantekoa, piirustusta ja maalausta. Koulun jälkeen hän lähti opiskelemaan Kouvolaan entisöinnin ja erikoismaalauksen artesaaniksi, mutta teki sielläkin teki keramiikkaa.

Valmistumisen jälkeen töissä hän huomasi, että keho reagoi ikävällä tavalla puupölyyn ja toteutti aiemman haaveen kivisepän ammatista. Oli siis toisen artesaanitutkinnon vuoro. Täälläkin opintoihin kuului keramiikkaa.

Vielä kolmas artesaanitutkinto tuli suoritettua, kun hän lähti Kuggomiin opiskelemaan keramiikkaa.
– Meille luvattiin aloittaessa vuosi, mutta sen mentyä saimme jatkaa Överbyssä, jonne koko ryhmä lähtikin.

Ilon kantajat

Miettinen kuvailee, että savi on hänelle intohimo, samoin kuin myös kivet.
– Haaveilen kaupasta jossa myytäisiin kristalleja ja näitä minun tyyppejäni. Asiakas käyttäisi myymälässä aikaa, koskettelisi ja tunnustelisi mikä kivi ja mikä tyyppi häntä puhuttelee.

Hahmot lähentelevät fantasiahahmoja, ja Miettinen kertookin jo lapsena piirtäneensä luonnonhenkiä ja yksisarvisia.

Hahmoja. Pieni lohikäärme hassuine jalkoineen on yksi useimmin toistuvista tyypeistä. Kuva Auli Henriksson

Hän tekee keramiikkatyyppejään myös tilauksesta, mutta ei toivo asiakkaalta liian tarkkoja yksityiskohtia.
– Kuuntelen asiakasta ja hänen energiaansa. Jos hän tilaa toiselle, kysyn saajan nimen ja iän. Joskus kun tekemäni tyyppi on matkannut saajalleen, saan kuvan ja kysymyksen, että ”mistä sä tiesit”.

Tyypin ostaneilta tullut palaute niputtaa hahmot hyvän tuulen ja ilon tuojiksi. Moni on myös todennut, että ihan kuin ne puhuisivat. Ystävällinen pikku lohikäärme, jonka varpaat hellyttävät, toistuu eri asennoissa.

Lohikäärmehahmosta on syntynyt puolivahingossa kaadinkin, jonka sen ostaja kertoi päätyvän kermakoksi.

Eva saa aika paljon viestejä tyyppien kotoutumisesta, ja jos sillä ei ole ollut nimeä lähtiessä, pyydetään antamaan tai kerrotaan että siitä tuli ”Onni” ja laitetaan kuvia, mitä Onnille kuuluu ja miten siihen on reagoitu.
– Yleensä on ihastuttu, Miettinen sanoo.

Hänen tekemiään tyyppejä on eri puolilla Suomea, ja myös ulkomailla, muun muassa Jenkeissä, Tanskassa ja Espanjassa.

Ei muotteja

Tyypit ovat kaikki uniikkeja, muotteja Eva ei käytä.
– Ei kahta ilmeeltään ihan samanlaista, en halua tehdä muoteilla, käsin tehdessä niihin tulee ihan oma leimansa.

Kiinni. Eva-Maria kiinnittää päätä vartaloon. Kuva Auli Henriksson

– Otan savea ja lähden tekemään, hän kiteyttää työprosessia.

Pieni savipallo alkaa muotoutua ensin rullamaiseksi, jonka hän muotoilee ontoksi. Kaventamalla ja laajentamalla sekä nipistelytekniikalla edeten tyypin vartalo alkaa hahmottua.

Sormien lisäksi apuna on erilaisia puutikkuja ja silikonisiveltimiä, joilla hän tekee vapaalla kädellä kuvioita.
– Tässä on hyvää apua koristemaalarin taidoista. Kivioppi on sekin ollut tarpeen, tietää miten lasite ja savi käyttäytyvät ja maalarin opiskelujen puolelta pigmentithän, hän miettii.

Kun työ on valmis, se laitetaan kuivumaan, usein muovin alle, ettei se kuivu liian nopeasti. Kun tuote on kuivunut, se ensin raakapoltetaan ja sen jälkeen tehdään lasitepoltto, jolloin tulee myös väri joko matta tai kiiltävä.

– Kiiltävästä lasitteesta suurin osa on elintarvikekelpoista. Omat esineeni ovat sekä käyttöön että koristeeksi.

Sydämellä toimimista

Miettinen luonnehtii rakastavansa shamanismia ja luonnonhenkiä, tonttuja ja keijuja. Hän kuvailee olevansa sydämellä toimija, ja keramiikassakin tekevänsä sitä, mitä niistä lähtee tulemaan, ”kuka tänään tulee”.
– Tämä on samalla myös itsensä etsimistä.

Miettinen on asunut Loviisassa 14 vuotta. Hän on syntyisin Kaarinasta, jonka jälkeen perhe asui Helsingissä josta muutti Vääksyyn ja taas takaisin Helsinkiin. Elämä on vienyt hänet asumaan Kouvolaan, Savonlinnaan, Lahteen ja kotipaikkoja ovat olleet myös Kokemäki ja Sipoo.

Loviisan seudulle hän tuli puolivahingossa.
– Olin tätini luona lapsenvahtina Amerikassa, kun ystäväni ilmoitti löytäneensä minulle Ruukista kivisepän työhuoneen ja asunnonkin. Asuin siellä noin vuoden, mutta halusin asua niin, ettei tarvitsi autoa niin paljon. Loviisasta löytyi talo, jossa olen nyt viihtynyt 14 vuotta.