Huomenna he tulevat teille

Huomenna keskiviikkona noin 1650 koululaista, 180 lukiolaista, 150 opettajaa ja 50 koulunkäyntiavustajaa aloittavat syyslukukauden Loviisan 13 alakoulussa, yhdessä yläkoulussa, yhdessä yhtenäiskoulussa sekä kahdessa lukiossa. Yli 2000 ihmistä parveilee kesälomien päätyttyä jälleen Loviisan seudun kouluteillä ja kaduilla. Koulujen alkaminen näkyy selvästi myös liikenteessä. Useimmille liikkuminen koulun ja kodin välillä on jo tuttua rutiinia, mutta joukossa on joka syksy myös runsaasti koulunsa aloittavia ensikertalaisia.
Viranomaiset ja monet järjestöt kampanjoivat perinteiseen tapaan elokuun puolivälissä koululaisten liikenneturvallisuuden puolesta. Kaikkein suurin vastuu turvallisuudesta on autoilijoilla, joita kehotetaan tarkkaavaisuuteen ja turvalliseen tilannenopeuteen.
Erityisen tarkkana on syytä olla koulujen läheisyydessä. Lapset liikkuvat lasten tavalla eikä heillä ole liikennesäännöt vielä täysin hallinnassa.

Monesti elokuussa koulujen nurkilla päivystää poliisipartio, ja katujen varsilla myös vapaaehtoiset koulutien valvojat. Varoituksista ja valvonnasta huolimatta liikkeellä on valitettavasti myös autoilijoita, jotka eivät esimerkiksi ymmärrä pysähtyä suojatien eteen pysähtyneiden autojen kohdalla tai edes silloin, kun näkevät jalankulkijan aikovan ylittää suojatien. Esimerkiksi Lovarin torikameraa katsellessa bongaa päivittäin useita tilanteita, joissa autoilija ei ole antanut suojatien laidalla odottaneelle jalankulkijalle esteetöntä kulkua.

”Vielä huolestuttavampaa on nähdä autoilijoita, jopa raskaiden ajoneuvojen kuljettajia, jotka puhuvat kännykkään tai selaavat älypuhelinta tonnien painoisia ajopelejä ohjastaessaan.”

Liikenneturvan kesällä teettämän 1082 vastaajan kyselytutkimuksen mukaan noin kaksi viidestä jalankulkijasta sanoo joutuneensa suojatiellä vaaratilanteeseen tai suoranaiseen onnettomuuteen. Noin 20 prosenttia vastaajista sanoi pelkäävänsä suojatien ylittämistä jopa tutulla reitillään. Autoilijoista jopa joka kolmas pelkää aiheuttavansa vaaratilanteen, jos hän antaa jalankulkijalle tilaa vilkkaassa liikenteessä. Loviisan seudulla, jossa ei ole liikennevaloja, on autoilijan syytä pysähtyä aina, jos suojatielle on pyrkimässä jalankulkija.

Vaikka painavin vastuu liikenneturvallisuudesta on yleensä autoilijoilla, on vastuuta myös lasten vanhemmilla ja tietysti lapsilla itsellään. Liikenneturvallisuusasiat on syytä käydä kotona läpi, ja miettiä turvallisinta reittiä kodin ja koulun välillä. Ekaluokkalaisen kanssa reitti on syytä käydä etukäteen harjoittelemassa.

Loviisan seudulla on useita katu- ja tieosuuksia, joissa riskit ovat tavanomaista suuremmat. Kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelmaan on kirjattu yhteensä 17 parannusta vaativaa liikenneverkon riskikohdetta. Yksi riskialtteimmista paikoista on väistötiloina toimivan Edupolin ja parakkien sekä Helsingintien välinen risteys, jossa liikenteen seassa parveillee koulujen alkamisen ja päättymisen aikoihin kymmenittäin lapsia.

Kaduilla näkee edelleen kulkevan lapsia ja nuoria, jotka selailevat kännykkää kävellessään tai kulkevat kaduilla kuulokkeet korvilla. Vielä huolestuttavampaa on nähdä autoilijoita, jopa raskaiden ajoneuvojen kuljettajia, jotka puhuvat kännykkään tai selaavat älypuhelinta tonnien painoisia ajopelejä ohjastaessaan.

Vaikka suojateiden ylittäminen on yleensä esimerkiksi koulumatkan vaarallisin vaihe, ei lapsille tai nuorille ole kolmeen vuoteen tapahtunut suojatiellä yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Kop kop. Hyvä niin.

Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä on kuitenkin menehtynyt vuosittain keskimäärin kahdeksan ja loukkaantunut peräti 350 lasta. Neljä viidestä henkilövahingosta lastenkin osalta tapahtuu tietä ylitettäessä. Hieman yli puolet henkilövahingoista tapahtui suojatiellä. Myös läheltä piti tilanteita ollut runsaasti. Muutamia myös Loviisan seudulla. Jokainen onnettomuus ja läheltä piti tilannekin on tietenkin liikaa. Turvallisuus on jokaisen ihmisen perusoikeus, myös liikenteessä.
Turvallista koulumatkaa kaikille teille!