Loviisan Hopjärven uimavedestä on otettu ylimääräisiä näytteitä mahdollisen sairastumisriskin selvittämiseksi. Kuva: Arto Henriksson.
Muutamat Loviisan Hopjärven Taikarannalla uimassa olleet ovat lähiaikoina sairastuneet vatsatautiin, jonka vuoksi terveysviranomaiset ovat käyneet uimarannalla ottamassa ylimääräisiä näytteitä. Näytteillä pyritään selvittämään onko uimavedessä mahdollisesti sellaisia epäpuhtauksia, jotka olisivat aiheuttaneet sairastumisia.

HOPOM Terveysviranomaisten mukaan lämpimällä säällä uimarannoilla vierailee paljon uimareita. Lämmin sää ja suuri ihmisjoukko lisäävät uimaveden välityksellä tarttuvien tautien todennäköisyyttä.

Terveydensuojelusuunnittelija Juho Kutvonen Porvoon ympäristöterveydenhuollosta muistuttaa, että ripuli-tai oksennustaudissa ei tule mennä uimaan. Vatsaoireiden päättymisen jälkeen tulee välttää uimista yleisillä uimarannoilla kahden viikon ajan.

Samoin vaipanvaihdon yhteydessä ei vauvan peppua tule pestä uimarannan vedessä. Uimaveteen ei myöskään saa ulostaa tai virtsata uidessa eikä varsinkaan hyppytelineiltä. Yleisellä uimarannalla uimaveteen ei saa myöskään viedä kotieläimiä vilvoittelemaan

– Porvoon ympäristöterveydenhuoltoon on tullut tietoa yksittäisistä vatsatautiin sairastuneista henkilöistä, jotka ovat uineet Loviisan Taikarannalla Hopjärvellä. Sairastumisten yhteyttä uimaveteen ei ole voitu varmistaa. Ympäristöterveydenhuolto on kuitenkin varmuuden vuoksi ottanut uimavedestä ylimääräisiä näytteitä. Tulosten odotetaan valmistuvan ensi viikon aikana ja tuloksista tiedotetaan erikseen, tiedottaa Loviisan kaupunki verkkosivuillaan.

– Jos epäilet, että oireesi johtuvat uimavedestä, ole yhteydessä omaan terveyskeskukseen hoidon tarpeen arviointia ja mahdollista näytteenottoa varten, tiedottaa Loviisan kaupunki.

Epäillyistä uimiseen liittyvistä sairastumisista voi ilmoittaa lisäksi ymparistoterveydenhuolto@porvoo.fi tai päivystävälle terveystarkastajalle puhelin 040 168 8844 klo 9-12.