Harjurinteen vanhan osan tulevaisuus valtuuston päätettäväksi

Valtuustolle. Lopullisen päätöksen vanhan osan purusta tai peruskorjauksesta tekee valtuusto. Kuva: Marita Itävuori
Loviisan kaupunginhallitus päätti tiistaina 30.10. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Harjurinteen koulun vanha osa peruskorjataan. Päätös oli yksimielinen.

LOVIISA Kaupunginhallitus kuuli asiassa korjaussuunnitelman tehneen Ramboll Oy:n asiantuntijaa Tapani Moilasta ja kaupungin tilapäällikkö Antti Kinnusta.

– Keskustelimme asiasta pitkään ja perusteellisesti, ja päätimme yksimielisesti ehdottaa valtuustolle peruskorjausta uudisrakennuksen sijaan, hallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén kertoo.
Myös päätös siirtää asia valtuustolle oli yksimielinen.
Korjaussuunnitelmassa esitetty, perinpohjainen peruskorjaus on hallituksen mielestä vakuuttava. Peruskorjauksen päävalvojaksi valittaisiin asiantuntija Tapani Moilanen ja Ramboll.
– Meillä on suuri luottamus siihen, että hankkeen valvonta olisi heidän tekemänään hyvissä käsissä, Heijnsbroek-Wirén lisää.
Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion vanha osa on kivirakenteinen rakennus 1950-luvulta. Rakennus on joko peruskorjattava tai purettava uudisrakennuksen tieltä. Peruskorjaus maksaa noin 6 miljoonaa, purkaminen ja uudisrakentaminen noin 14 miljoonaa euroa.
Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 21.11.2018.