”Finaaliin pääsy tuntuu 
uskomattomalta”

Finaaliin. Loviisan lukiota käyvä pyhtääläinen Kia Heiskanen on yksi tangokuningatarfinalisteista. Kuva:Vinokurov Slava
Loviisan lukion ensi kevään abiturientti, 17-vuotias pyhtääläinen Kia Heiskanen lauloi itsensä Tangomarkkinoiden finaaliin.

PYHTÄÄ/LOVIISA – Tuntuu aivan uskomattomalta, mielettömän hyvältä. En olisi uskonut pääseväni näin pitkälle, Kia Heiskanen iloitsee.
Heiskanen on Tangomarkkinat -laulukilpailun kuopus.

– Äitini vihjasi kilpailusta ja kannusti osallistumaan.

Mukaan lähtemällä Heiskanen arveli saavansa lisää varmuutta esiintymistilanteisiin.
– Ja tässä sitä nyt ollaan!

Hän kertoo, että on esiintynyt yleisön edessä todella vähän. Ensimmäisen soolon hän lauloi Loviisan lukion musikaalissa keväällä.

Seinäjoen Tangomarkkinat pidetään 11.-15.7. Heiskanen toteaa, että aikaa harjoitteluun on vielä.

– Samalla odotan, mikä tango valikoituu omalle kohdalle. Toiveena on kappale, joka sopii omalle äänelleni, ja josta voin tehdä persoonallisen, omanlaiseni tulkinnan.

Heiskanen myöntää, että tuleva tangokuningatarkilpailu jännittää.
– Enemmän olen kuitenkin innoissani ja kiitollinen siitä, että pääsin upeiden laulajien joukkoon ja sain hienon tilaisuuden.
Omia suosikkeja edellisvuosien tangokuninkaallisten joukosta Heiskanen ei lähde nimeämään.

– Olen saanut monelta kuninkaalliselta tsemppitoivotuksia ja kannustusta muutenkin. Heissä kaikissa on sitä jotain, kuten karismaa, luonnetta ja ääntä. Jokainen tangokuninkaallinen on yksilöllinen oma paketti, jota ihailen.

En antaa muuta voi

Heiskasella on muutamia lempitangoja.
– Yksi niistä on kilpailun semifinaalissa laulamani En antaa muuta voi.

Hän pitää myös Laila Kinnusen tunnetuksi tekemästä tangosta Valoa ikkunassa.
– Myös Nuoruustango kuuluu suosikkeihini.

Tanssiparketilla tango on Heiskaselle tuttu etenkin lukion vanhojen tansseista.
– Tangon tanssiminen sujuu, kun on pari joka vie. Tanssini ei välttämättä ole täydellistä, mutta tykkään tanssia.

Nopeasti julkkikseksi

Heiskanen naurahtaa sille, että hänestä tuli kuuluisa yhdessä hetkessä finaaliin pääsyn johdosta.

– Tuntemattomatkin ihmiset ovat onnitelleet ja kannustaneet sekä jaelleet vinkkejä jatkoa varten.

Entä miten loviisalaiset koulutoverit ovat suhtautuneet?
– Opettajat ja kaverit ovat olleet hieman hämmentyneitä siitä, että minusta tuli tangolaulaja ja pieni julkkis. Olen kuitenkin se sama Kia uusissa jutuissa.

Heiskasen kesä jatkuu tangoja laulaen ja töitä tehden. Kesätöissä hän mm. vetää leirejä 1.-6. -luokkalaisille. Myös lukio-opintoihin on tarkoitus varata aikaa, sillä hän kirjoittaa ensimmäiset aineet jo syksyllä.

Juokseva kuninkaallinen

Tangokuningatarkokelaita haastateltiin myös järjestäjän toimesta ennen kilpailua. Yhdessä kysymyksessä Heiskasen piti perustella miksi juuri hän olisi mielenkiintoinen tangokuningatar.

– Olen nuori ja luonnollinen, mutta olisin luultavasti maailman ensimmäinen ”juokseva tangokuninkaallinen”, jonka takana on vuosien mittainen urheilu-ura.

Kestävyysjuoksua harrastava Heiskanen katsoo, että urheilu-ura on kasvattanut hänestä sisukkaan, mutta toisaalta myös herkän ihmisen, jonka ansiosta hän toivoo pystyvänsä välittämään omia tunteitaan kuulijalle.

– Ei pidä unohtaa mainita myöskään sitä, että olisin todennäköisesti ensimmäinen tangokuninkaallinen, joka ei ole koskaan eläessään käynyt laulutunneilla tai saanut minkäänlaista laulullista opetusta. Lahjakkuutta vai taitamattomuutta, tiedä ja näe.