Facebook on jo liian mahtava?

Pyhtääläinen Joanna Joas haki ja hyväksyttiin viime viikolla Loviisan Sanomien Facebook-ryhmän jäseneksi. Samalla hänestä tuli sattumalta myös ryhmän 8000. jäsen, joka tasaluku palkittiin paikallislehden vuosikerralla ja lahjakortilla. Onnittelut Joannalle!

Vuonna 2011 perustettu LS:n Facebook-ryhmä on kasvanut jo pikkukaupungin kokoon nähden melko suureksi, ja sen jäseninä on runsaasti myös muualla asuvia Facebook-käyttäjiä. LS:n Facebook-ryhmän ikäjakauman mukaan suurin osa käyttäjistä on 35-54 ikähaarukassa. Jäsenistä 58.7 prosenttia on naisia ja 41.3 prosenttia ei ole. Yli 8000 jäsenen lisäksi ryhmän sisällöt ovat avoimesti kaikkien muidenkin nähtävissä, ja viikoittainen lukijamäärä liikkuu sisältötarjonnasta riippuen usein jo yli 40000 lukijan suuruusluokissa. Se on jäsen- ja lukijamääriltään Loviisan seudun selvästi suurin sosiaalisen median yhteisö.

LS:n Facebook-ryhmän sisällöt ovat jäsenten mielestä hyödyllisiä, kiinnostavia, viihdyttäviä, tarpeellisia, joskus ärsyttäviä, ja jopa epäasiallisia, mutta osallistumisen kokemukset ovat pääsääntöisesti positiivisia. Sen vahvistaa myös Tietoykkönen Oy:n Loviisan Sanomien Facebook-ryhmästä tekemä tutkimus.

Vuoden alussa julkistetun tilaston mukaan Facebookin käyttäjämäärät nousivat lähes kaikilla maantieteellisillä alueilla. Esimerkiksi Euroopassa aktiivikäyttäjien määrä kasvoi kuudella miljoonalla käyttäjällä kolmessa kuukaudessa. Edellisellä neljänneksellä Euroopan käyttäjämäärä oli laskenut miljoonalla. Pohjois-Amerikassa käyttäjämäärä ei kasvanut, mutta globaalisti Facebookin käyttäjämäärät olivat alkuvuonna lisääntyneet yhteensä 8,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Vaikka Loviisan Sanomien Facebook-ryhmän kasvusta ja aktiivisuudesta voi olla tyytyväinen, niin kokonaisuutena Facebookin valta-aseman laajeneminen huolestuttaa yhä enemmän yhä useampia. Myös paikallistasolla. Facebookiin liitetyt viimeaikaiset urkinta- ja vakoilukohut sekä käyttäjistä kerättävien tietojen epämääräiset käyttötarkoitukset ovat rapauttaneet Facebookin mainetta sekä pakottaneet sen johtajia selvittelemään viranomaisille toimintaansa. Facebookin kriitikoihin on usein helppo yhtyä.

Lovarin kaltaisen paikallislehden näkökulmasta ehkä huolestuttavinta on Yhdysvaltalaisomisteisen Facebook-ylläpidon tuntemattomuus, kasvottomuus ja lähes mielivaltaisen vallankäytön mahdollisuus. Facebook on määrätty maksamaan miljardiluokan sakkoja tietovuodoista ja muista rikkomuksista, mutta niistä huolimatta yhtiö on jatkanut kasvuaan ja lähes entisen kaltaista toimintaansa.

Facebookin ylläpito voi halutessaan poistaa Loviisan Sanomien Facebook-ryhmästä tai minkä tahansa tiedotusvälineen Facebook-sivuilta sisältöjä tai estää sen jäseniä linkittämästä tai kirjoittamasta lehden sivuille tai jopa omille sivuilleen. Näin ei LS:n ryhmässä tiettävästi vielä ole tapahtunut, vaikka yksittäiset Facebook-käyttäjät ovat saaneet Facebook-ylläpidolta eri pituisia ”porttikieltoja”, joiden perusteet eivät aina ole olleet ymmärrettäviä eivätkä hyväksyttäviä. Eivätkä Facebook-palvelun ylläpitäjät – keitä ovatkaan – yleensä ole vastanneet käyttäjiensä kysymyksiin.

Monia huolestuttavat myös sosiaalisessa mediassa jaettavat epätodet ja tietoisesti valheelliset uutiset, joiden määrä ja osuudet näyttävät kasvan nopeammin kuin samaan sisältövirtaan linkitettävät asialliset ja tarkistetut faktauutiset. Facebookilla ja sinne syötetyillä vääristellyillä sisällöillä oli todennäköisesti vaikutus myös kevään eduskuntavaaleihin eikä niiden tuottamiseen tarvinnut edes ulkomaisia hybridivaikuttajia.

Facebookin toiminta ja rooli ovatkin yhä selkeämmin muuttuneet sosiaalisten yhteisöjen yhteen kokoavasta rengistä suuria kansanjoukkoja ohjaavaksi mahtavaksi isännäksi, joka valvoo, analysoi ja vaikuttaa ihmisten kulutustottumuksiin sekä käyttäytymisiin niin globaalisti kuin myös paikallisestikin. Sekä hyvässä että pahassa.

Facebook on myös lisännyt merkittävästi kansalaisten sananvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia. Jotta se säilyisi, on tarpeen, että jokainen osaltaan huolehtii siitä, että omat kirjoitukset Facebookin ovat jatkossakin asiallisia, ihmisarvoa kunnioittavia ja ryhmän sääntöjen mukaisia. Sekä oppii mediakriittiseksi myös somen sisältöihin.