Esa Sirviö on Kotkan uusi kaupunginjohtaja

Kotkan kaupunginvaltuusto on valinnut Esa Sirviön uudeksi kaupunginjohtajaksi tiistaina pitämässään runsaan tunnin pituisessa ylimääräisessä kokouksessa. Sirviö seuraa tehtävässään Henry Lindelöfiä, joka jää eläkkeelle 1.5.2018.

KOTKA Virkavaalin ensimmäisellä kierroksella ehdolla olleet Sirviö ja Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen saivat molemmat 21 ääntä sekä Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson 9 ääntä. Toisella kerroksella Sirviö sai 27 ja Korhonen 24 ääntä.

Korhosen taakse asettuivat kannatuspuheenvuorojen perusteella SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuutetut. Sirviön puolesta äänestivät suljetussa lippuäänestyksessä todennäköisesti Kokoomus/RKP:n ja Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutetut.
Vihreiden valtuustoryhmä ja Keskustan ainoa valtuutettu olivat ensimmäisellä äänestyskierroksella Larssonin takana, mutta siirtyivät toisella kierroksella pääosin Sirviön taakse.

Kotkan kaupunginjohtajaksi seitsemän vuoden määräajaksi nyt valittu 48-vuotias Esa Sirviö on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Tällä hetkellä hän työskentelee Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajana.

Sirviö ottaa viran vastaan 1. toukokuuta 2018, kun Kotkan nykyinen kaupunginjohtaja Henry Lindelöf jää eläkkeelle. Porvoossa syntynyt Lindelöf toimi aiemmin Loviisan kaupunginjohtajana vuosina 1990 -2002 ennen siirtymistään Kotkaan. Uusi kaupunginjohtaja aloittaa kuitenkin työnsä Kotkassa todennäköisesti Lindelöfin viransijaisena jo aiemmin keväällä.

Loviisan Sanomien LSTV tuotti valtuuston livelähetyksen Kotkan kaupungille.