Enää kaksi vuotta ylihintaa?

Loviisan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina jälleen pitkin hampain Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen talousarvioehdotuksen vuodelle 2018, jolloin Loviisan kaupunki maksaa pelastuslaitokselle yhteensä 2 018 465 euron korvaukset pelastustoiminnan järjestämisestä ja investoinneista 15 218 asukkaan Loviisan alueella.

Asukasta kohden Loviisan kokonaiskustannukset ovat noin 133 euroa, ja toimintamenojen osalta noin 123 euroa per asukas. Isäntäkunnan Porvoon oma osuus toimintamenoista on merkittävästi pienempi eli noin 79 euroa per porvoolainen. Lapinjärvi puolestaan maksaa Porvoolle pelastustoimen toimintakustannuksista noin 90 euroa asukasta kohden.
Alueen toiseksi suurimman kunnan Sipoon lasku per asukas on noin 96 euroa vuodessa.
Loviisan kaupunki on vuodesta toiseen protestoinut ylisuurina pitämäänsä maksuosuutta vastaan. Joitakin vuosien sitten Loviisan kaupunginhallitus jopa uhosi kieltäytyvänsä maksamasta epäoikeudenmukaisena pitämäänsä osuutta Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen menoista.

Loviisan kaupungin maksuosuutta voi kuitenkin edelleen perustellusti pitää ylisuurena verrattuna Itä-Uudenmaan muihin kuntiin tai muiden aluepelastuslaitosten jäsenkuntiin.

Maanantaina Loviisan kaupunginhallitus tyytyi lausumaan, että ”kustannusten jakoperuste on edelleen korjaamatta ja riskien arviointi on täysin vanhentunut, jonka perusteella Loviisan maksuosuus on paljon korkeampi suhteessa muihin kuntiin.”
Pelastuslaitoksen talousarvioesityksen johdannossa kyllä todetaan, että ”pelastuslaitoksen tuottamien pelastustoimen palvelujen alueellinen saatavuus ja taso on määritelty yksityiskohtaisemmin pelastusalueen 2015–2018 palvelutasopäätöksessä, joka on laadittu yhteistyössä sopijakuntien kanssa.” Todellisuudessa Loviisa ei ole juurikaan voinut vaikuttaa palvelutasopäätöksen taustalla olevaan riskien arviointiin.

Tosin ero Loviisan ja muiden kuntien välillä on hieman kaventunut Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen alkuajoista lähtien. Esimerkiksi vuonna 2004 Loviisan kustannukset uudessa Porvoon kaupungin hallinnoimassa aluepelastuslaitoksessa olivat peräti 176,09 euroa per asukas. Porvoolaiset itse maksoivat tuolloin pelastustoimestaan 49,60 euroa per asukas ja sipoolaiset 75,76 euroa asukasta kohden.

Loviisan kaupungin maksuosuutta voi kuitenkin edelleen perustellusti pitää ylisuurena verrattuna Itä-Uudenmaan muihin kuntiin tai muiden aluepelastuslaitosten jäsenkuntiin.
Esimerkiksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kustannukset ovat keskimäärin 60 euroa per asukas. Vuonna 2014 suurimmat kustannukset olivat Satakunnan pelastuslaitoksen alueella, jossa kustannukset olivat 92 euroa per asukas.

Loviisalla tuskin on jatkossakaan mahdollista saada kohtuullistettua omaa maksuosuuttaan Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen menoista. Valmisteilla oleva sote- ja maakuntauudistus uudistanee todennäköisesti myös pelastustointa niin, että 1.1.2020 alkaen pelastustoimen järjestämisestä vastaavat jatkossa 18 maakuntaa, joilla on oma pelastuslaitos.
Samalla myös Loviisan kaupunki pääsee viimein eroon ylisuurista pelastustoimen kustannuksista, kun pelastuspalveluiden järjestäminen siirtyy maakunnan vastattavaksi.

Heijastimet heilumaan

Käsillä on jälleen se aika vuodesta, jolloin illat ovat pimeitä ja usein myös sumuisia eivätkä ilman heijastimia liikkuvat jalankulkijat tule huomatuksi maanteillä tai kaduilla.
Tutkimusten mukaan pimeällä heijastinta käyttävä erottuu yleensä jopa seitsemän kertaa niin kaukaa kuin ilman heijastinta liikkuva kulkija.

Isolla osalla kuljettajia on vaikeuksia havaita ilman heijastinta liikkuvia kävelijöitä jopa valoisilla tieosuuksilla.Monet kuljettajat ovat tuskailleet jälleen sosiaalisessa mediassa useita läheltä piti -tilanteita, joissa törmäys jalankulkijaan on ollut lähellä.
Autoilijalle tuskin mikään on inhottavampaa kuin kävelijän tupsahtaminen ajovaloihin yllättäen.

Esimerkiksi lähivaloilla ajettaessa ilman heijastinta liikkuva havaitaan yleensä vasta noin 50 metrin etäisyydeltä, mutta heijastin varoittaa kulkijasta yleensä jo 350 metrin päästä.
Heijastimien luulisi olevan itsestäänselvyys jokaiselle jalankulkijalle, mutta pimeitä kulkijoita liikkuu edelleen yllättävän paljon Loviisan seudun maanteillä ja kaduilla.