Elteten Loviisan kaupungille tarjoama tontti oli lievästi ylihintainen

Kiistelty tontti. Eltete pyysi Kuningattarenportin alueella sijaitsevasta tontistaan 17,46 euroa neliömetri. Tokmanni maksoi taustalla näkyvästä tontista aikanaan 16,67 euroa neliö.
Loviisan kaupunginjohtaja Olavi Kalevan irtisanoutumiseen johtaneen tonttikauppahankkeen hintahaarukat alkavat täsmentyä. Elteten tontistaan pyytämä ja kaupunginhallituksen vierailuryhmän hyväksymä tonttihinta oli lievästi ylihintainen verrattuna aiemmin alueella tehtyihin tonttikauppoihin sekä mediaanihintaan.

LOVIISA Loviisan Sanomien saamien tietojen mukaan Loviisan kaupunginhallituksen luottamushenkilöryhmä oli 7.3.2017 yhtiövierailun yhteydessä alustavasti päässyt Eltete Oy:n omistajan Bo Östermanin kanssa yhteisymmärräykseen tai suulliseen sopimukseen, että kaupunki ostaa Elteteltä Kuningattarenportin alueella olevan noin 27 491 neliömetrin liiketontin hintaan 480 000 euroa.

”Likellä alueen mediaanihintaa”

Elteten pyytämä hinta oli siten 17,46 euroa neliömetrin eli lähellä alueen mediaanihintaa 18 euroa. LS:n tietojen mukaan Tokmanni maksoi aikanaan tontistaan samalla alueella 16,67 euroa neliömetri, jonka jälkeen kaupunki osallistui alueen maanparannustöihin. Kuningattarenportin alueelta Wurth osti 4 264 neliömetrin tontin hintaan 115 080 euroa eli 27 eurolla per neliömetri.

LS:n tietojen mukaan ulkopuoliset konsultit olivat arvioineet Elteten tontin arvoksi pienimmillään 90 000 euron ja suurimmillaan 340 000 euron arvoisiksi. Yksi arvion tekijöistä oli Newsec Valuation Oy.

Esimerkiksi Koskenkylässä kuutostien vieressä on myytävänä teollisuus- ja liiketontteja hintaan 10,6 euroa neliömetri.

Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten ryhmä neuvottelivat

Tonttikauppaneuvotteluihin Elteten edustajien kanssa olivat osallistuneet hallituksen puheenjohtajan Mia Heijnsbroek-Wirénin (rkp) lisäksi kaupunginhallituksen jäsen Jouni Malmivaara (kok.), sekä elinkeino- ja kehittämistoimikunnasta Veikko Ekström (sd.) ja Tom Liljestrand (r.) Muut osallistujat olivat kehittämisjohtaja Sten Frondén ja Posintran Fredrik Pressler.

Maanhankintapykälän oli kaupunginhallituksen kokoukseen valmistellut Frondén ja se oli maa-alueen ostolle hyvin kielteinen. Tiettävästi kaupunginjohtaja Olavi Kaleva oli aikeissa esitellä tonttikauppa-asia hallitukselle sekä esittää, ettei tonttia osteta, koska kaupungilla ei ole tarvetta eikä suunnitelmia kyseisen maa-alueen osalta.

Kaupunginjohtaja ja kehittämisjohtaja olivat tonttikauppaa vastaan

Heijnsbroek-Wirénin mukaan hän poisti kuitenkin ennen esittelyä pykälän esityslistalta muun muassa siksi, että se olisi ollut yrityksen kannalta sekä koko Kuningattarenportin kehittämistä ajatellen ”hirveän ikävä”. Yritys oli hänen mukaansa vetäytynyt kaupungille tekemästään tarjouksesta ja neuvottelut olivat rauenneet.

Kokouksessa hallituksen puheenjohtaja Mia Heijsnbroek-Wirén teki ehdotuksen kurinpitomenettelyn harkitsemisesta Kalevaa kohtaan. ”On tarve ryhtyä työnjohdollisiin toimenpiteisiin ja harkintaan varoituksen antamiseksi” (Kalevalle) todettiin puheenjohtajan esityksessä. Hallitus hyväksyi esityksen äänin 6 – 4. Seuraavana aamuna Kaleva ilmoitti irtisanoutuvansa.

Linkki: Loviisan kaupungin liike- ja teollisuustonttien luovutusehdot.

Lue lisää: LS Kalevan eroilmoituksen taustalla isoja ristiriitoja ja näkemyseroja