Digitaalisia veistoksia

Pernajassa syntynyt, Helsingissä asuva taiteilija Ville Andersson on avannut uuden näyttelynsä I can’t go on. I will go on.

Anderssonin näyttely on esillä Helsinki Contemporaryssa, Bulevardi 10, Helsinki, on esillä 4.2. saakka.

Näyttelyn motivaatiositaatti on mukaelma Samuel Beckettin The Unnamble -romaanin viimeisistä sanoista. Andersson näkee ilmaisun heijastavan ympäristöä, joka on samanaikaisesti traaginen ja koominen.

Näyttely sai alkunsa New Mexicon aavikolta otetusta valokuvasta. Teoksessa Curiosity aavikko muuttuu ajattomaksi ja paikattomaksi. Anderssonia kiinnostavat tämänkaltaiset epäpaikat, joissa ei ole kyse pelkästään ajan ja paikan poissaolosta, vaan myös poissaolon läsnäolosta. Ei siitä mitä ei ole, vaan pohdinta siitä mitä on ollut tai tulee olemaan.

Näyttelyssä nähdään valokuvaa, piirustusta ja maalausta. Andersson on käyttänyt uutta tekniikkaa, jota voisi kutsua digitaaliseksi veistämiseksi. 3D-mallinnusohjelman avulla taiteilija on luonut kuvia, jotka lopulta on vedostettu valokuvan tapaan. Teokset liikkuvat abstraktin ja esittävän, orgaanisen ja epäorgaanisen välissä.

Liikkeen lohtu

Yhtenä elementtinä teoksissa ovat maisemat. Vuoria ja kiveä muistuttavat muodostelmat ovat syntyneet muistin pohjalta. Toisena aiheena on keho ja kasvot. Sukupuolettomat hahmot vaikuttavat olevan liikkeessä, mutta samaan aikaan pysähdyksissä.

Andersson puhuu liikkeen lohdusta: leikki tai tanssi on yritys ylittää tragedia, hoivata haavaa ja luoda merkityksiä.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan katalogi taiteilijan viime vuosien tuotannosta yhteistyössä Saksan Suomen-instituutin kanssa. Helsinki Contemporaryn näyttelyn jälkeen Anderssonin uusia teoksia nähdään yksityisnäyttelyissä instituutin galleriassa Berliinissä 9.3.–25.5. ja myöhemmin kuluvana vuonna LOKO Galleryssa Tokiossa. Andersson on yksi The Watermill Centerin Artist-in-Residence -ohjelman taiteilijoista vuodelle 2018. Hän työskentelee Watermillissä New Yorkissa maalis-huhtikuussa.