Kalliimpi vaihtoehto. Savonlinjan hinta Helsinkiin bussissa oli kuusi euroa Porvoon Liikenteen hintaa korkeampi. Kuva Susanna Heiska
Monet linja-automatkustajat ovat hämmästelleet Savonlinjan kesäkuun alussa voimaan tulleita korotettuja hintoja. Korotukset ovat hämmentäneet entisestäänkin sekavaa hinnoittelua.

LOVIISA Savonlinja-yhtiöt noudattaa hinnoittelussaan ns. markkinaehtoista hinnoittelua, joka mahdollistaa yhtiön oman taksataulukon käytön liikenneviranomaisten päättämän taksataulukon sijasta. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen asiamiespisteestä tai kuljettajalta ostetun aikuisen kertalipun hinta nousi yhdeksästä eurosta 15 euroon.

-Aamulla kun tulin Loviisaan päin Savonlinjan bussilla, matkan varrelta bussiin noussut rouva oli kovin tuohtunut uudesta lipun hinnasta, Loviisan linja-autoasemalla paluubussia odottanut vantaalainen Merja kertoi.

Samaa Savonlinjan vuoroa odotellut Henry Dyring oli päivää ennen matkaansa huomannut hintojen nousun.
-Eilen huomasin netistä että olipa tullut iso korotus, nuorimies harmitteli.
Saman 15 euron lipun olisi vielä pysäkillä voinut ostaa netistä hintaan 10,40 euroa.
Dyringin iloiseksi yllätykseksi netistä löytyi samaan aikaan lähtevä Porvoon linjan auto yhdeksän euron hintaan. Matka-aika oli puoli tuntia pidempi, mutta bussi lähti aikataulun mukaan kun Savonlinjan auto pääsi lähtemään reilut 10 minuuttia myöhässä.

Hintaviidakko hämmentää

Savonlinja ja Porvoon Liikenne ovat ainoat yhtiöt, jotka liikennöivät Loviisan linja-autoasemalta Porvoon linja-autoasemalle. Porvoon liikenteen bussissa lipun Loviisasta Porvooseen saa viidellä eurolla, kun Savonlinjalla samasta matkasta saa autossa maksettuna pulittaa 10 euroa. Savonlinjan hintojen korotus hämmästyttää myös matkahuollossa.

-Kyllä minäkin olin monttu auki kun ensimmäinen kesäkuuta huomasin hintojen korotuksen. Savonlinjasta ei ole tiedotettu meille asiasta etukäteen, Loviisan Matkahuollossa työskentelevä Linda Hällfors sanoo.
Halvemmista nettihinnoista huolimatta moni ostaa edelleen lippunsa Matkahuollosta.
-Myin toukokuussa 110 kertalippua, Hällfors sanoo.

Savonlinjalla ei ole nettitarjouksia Matkahuollon verkkokaupassa. Aikuisen lippu Loviisasta Helsinkiin maksaa aina 15 euroa Matkahuollon verkkokaupassa, myyntipisteessä ja linja-autossa. Halvemman lipun Savonlinjan bussiin saa ainoastaan Savonlinjan omasta verkkokaupasta. Pohjolan liikenteen bussiin saa matkahuollon verkkokaupasta Loviisa-Helsinki lipun nettitarjouksena 9-12 eurolla, ja Pohjolan liikenteen omasta verkkokaupasta jopa viidellä eurolla. Halvimmillaan menopaluulipun Loviisasta Helsinkiin saa Pohjolan Liikenteen Loviisasta 16.05 lähtevällä ja Helsingistä 20.45 palaavalla vuorolla: kolme tuntia asiointiaikaa irtoaa nettikaupasta ostettuna jopa 10 eurolla.

Hintaeroja myös palveluissa

Savonlinja ilmoittaa veloittavansa lastenvaunuista, lemmikeistä, suksista ja lumilaudoista matkan pituudesta riippumatta kolme euroa, ainoastaan sylikoirat, kokoontaittuvat rattaat ja lasten sukset kulkevat mukana maksutta. Polkupyörän kuljetusmaksu on viisi euroa. Pohjolan liikenne ei veloita erillistä maksua lastenvaunuista eikä suksista, ja polkupyörän saa mukaan neljällä eurolla. Savonlinjan hinnankorotusten myötä on matkustajien keskuudessa ollut epäselvyyttä myös alennusten saamisesta kuljettajalle maksettaessa.

Vantaalta Loviisassa käväissyt Merja nostaa peukkua bussiin noustuaan: eläkeläisalennuksen saaminen onnistui. Myös kuljettaja vahvistaa, että alennukset myönnetään kuten aikaisemminkin.

Susanna Heiska