Arki alkaa sujua uudessa palvelutalossa

Yhteiset tilat. Isoon saliin kokoonnutaan syömään ja siellä järjestetään muutakin yhteistä toimintaa. Kuva: Eija Kosonen
Harmaakallion uusi palvelutalo on täyttynyt asukkaista ja muuton jälkeinen arki alkaa pikku hiljaa sujua. Suuressa valoisassa talossa asuu 56 vanhusta ja kaksi kissaa.

LOVIISA Harmaakallio on vanhuksille suunnattu tehostetun palveluasumisen yksikkö. Asukkaiden keski-ikä on yli 80 vuotta.

– Tänne muuttivat viime viikolla kaikki Maritakodin, Hemgårdenin ja Hamberginkodin asukkaat. Heitä oli 56, kuten asukaspaikkojakin, Loviisan senioripalvelupäällikkö Lisbeth Forsblom toteaa.

Uusi palvelutalo on noin 3 000 neliömetrin suuruinen ja se on rakennettu yhteen tasoon.

– Näin siksi, että liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa, tilapäällikkö Antti Kinnunen selvittää.

Senioripalvelujen tarpeita selviteltiin kolmisen vuotta sitten käymällä läpi kaikki hoitokodit. Kinnusen mukaan tuolloin katsottiin, ettei niitä kaikkia ole syytä kunnostaa, vaan tilalle kannattaa rakentaa uusi.

– Harmaakallion kustannusarvio on 6,25 miljoonaa euroa ja siinä on pysytty. Aran avustusta kaupunki sai 1,68 miljoonaa euroa.

– Taloa on mahdollisuus vielä laajentaa niin, että tarvittaessa saadaan 15-20 paikkaa lisää, Kinnunen mainitsee.

Palvelutalo valmistui 11 kuukaudessa. Se sisältää 20 neliömetrin suuruisia asuntoja, joissa on oma kylpyhuone. Pariskunnille voidaan räätälöidä hieman suurempi asunto, mutta toistaiseksi pariskuntia ei talossa asu.

Yhteisiä, suuria tiloja on runsaasti ja niitä käytetään paitsi ruokailuun myös muuhun yhdessäoloon. Lisäksi jokaisessa asuinsiivekkeessä on oma pieni yhteinen tila.

Rakennuksen ikkunat ovat isoja ja matalia, jotta sängystäkin näkee ulos.
Talon asuinsiivekkeet on nimetty vuodenaikojen mukaan. Talvi, syksy, kevät ja kesä näkyvät esimerkiksi tilojen väreissä.

Talon yhteisessä isossa tilassa on takka. Sauna lämpiää joko sähkö- tai puukiukaalla ja saunasta on lyhyt matka terassille vilvoittelemaan.

– Ulkona on useita terasseja ja grillikota. Lisäksi sinne tulee ainakin hyötypuutarha ja aktiivipiha erilaisine laitteineen, kodin toiminnanohjaaja Linda Ahlberg kertoo.

Hän lisää, että ovia ulos on runsaasti ja se helpottaa pihan käyttöä. Piha on aidattu ja asukkaat voivat ulkoilla joko itsenäisesti tai jonkun avustuksella.

Kodikkuutta kalusteilla

Kodikkuutta taloon saatiin tuomalla sinne vanhoja kalusteita lakkautettavista hoitokodeista. Esimerkiksi Hemgårdenista Harmaakalliolle siirtyi piano ja Hamberginkodista antiikkisia huonekaluja.

Hemgårdenin muuttokuormassa oli mukana myös kaksi hoitokodin lemmikkikissaa, jotka nekin parhaillaan totuttelevat uudenlaiseen elämään.

Harmaakalliolla jokainen asukas sai halutessaan sisustaa huoneensa omilla huonekaluilla ja muilla tavaroilla.

– Täällä oli paljon omaisia sisustamassa läheistensä huoneita, Forsblom toteaa.
Talo lämpiää kaukolämmöllä. Ruoka tuodaan kaupungin keskuskeittiöstä ja siivouskin hoidetaan kaupungin omana työnä.

Henkilökunta siirtyi vanhusten myötä uuteen paikkaan. Hoitohenkilökuntaa on 35. Öisin talossa työskentelee kaksi hoitajaa.

Tarvetta on

Tehostettua palveluasumista tarvitsee Loviisassa 180-190 ihmistä. Harmaakallion lisäksi kaupungilla on omia paikkoja Taasiakodissa, Emil-kodissa, Rosenkullassa ja Onnelassa. Lisäksi yksityisiltä hoivakodeilta ostetaan 65 paikkaa.

– Paikkaa odottaa 5-6 henkilöä, Forsblom toteaa jonottajien määrästä.

Seuraavaksi kaupunki toteuttaa Onnelan laajennuksen. Sen suunnittelu alkaa ensi vuonna. Lisärakennukseen tulee Kinnusen mukaan 15 paikkaa.

– Vanha Hemgården puretaan, hän sanoo.

Entisen Maritakodin tiloihin terveyskeskuksen yhteyteen tulee perusturvan toimistoja. Jatkossa kaikki perusturvan toiminnot löytyvät terveyskeskuksesta.

– Perusturvalta jäävät tilat Degerbynkadulla ja palokunnantalolla tulevat ensi vuonna teknisen toimen käyttöön. Hamberginkodin kohtalo on mietinnän alla ja asia tulee aikanaan kaupunginhallituksen käsittelyyn, Kinnunen selvittää.