Apua akuuttiin kesäduunibluesiin

Apua tarjolla. Yrittäjä Tiina Somersuo ja Posintran Anne Wetterstrand haluavat rohkaista nuoria etsimään työtä.
Nuoria jeesataan löytämään kesätöitä vielä tulevaksi kesäksi. Työnantajien ja nuorten toivotaan kohtaavan Loviisa city shopping -tapahtumassa.

LOVIISA Kaikille halukkaille kesätöitä ei tänäkään vuonna ole riittänyt, vaikka kaupungin kesätyösetelit ovat auttaneet nuorten työllistymistä.

– Sen johdosta sain yhteydenoton loviisalaiselta yrittäjältä, jonka luona tänään istumme. Hänellä oli hirmuinen huoli siitä, että mitä voisimme tehdä heidän kanssaan, jotka ovat jääneet ilman työtä, työllisyysasioihin keskittyvä Anne Wetterstrand kehitysyhtiö Posintrasta kertoo.

Kyseessä on kauneusalan yrittäjä Tiina Somersuo, joka sai idean auttaa nuoria löytämään piilossa olevia kesätyöpaikkoja. Ajatus syntyi, kun hän oli jutellut muutaman nuoren kanssa, jotka olivat toistaiseksi ilman työtä vaikka työhaluja olisi.

– Minun lisäkseni kaupungin työllisyyspalveluista Kippolan Kirsi innostui asiasta ja päätimme katsoa mitä sille voi tehdä. Me olemme nyt tukemassa tätä hanketta, Wetterstrand sanoo.

Kohderyhmää ovat 1999 – 2001 -syntyneet nuoret.

– Tarkoituksena on se, että nuoret hoksaavat sen, että itse hakemalla töitä löytyy. Nuorilla on aika paljon tietämättömyyttä siitä, että töitä voi itse hakea menemällä yrityksiin.
– He ovat tottuneet siihen, että netin kautta jätetään hakemus ja sitten ehkä joku ottaa yhteyttä.

Nopeasti liikkeelle

– Ajatus tuli aika nopeasti. Se oli työpäivä viime viikolla, idean äiti Tiina Somersuo kertoo.

Samana päivänä hän sai käteensä myös esitteen tulevasta Loviisa city shopping -tapahtumasta, joka järjestetään perjantaina 26.5.

– Pohdin, että miten tapahtuma ja nuorten työnhaku voitaisiin yhdistää. Siitä se sitten lähti.
– Tämän jälkeen tuli mieleen, että mitä jos nuoret toisivat itseään esille ostostapahtuman aikana ja tekisivät jaettavan ansioluettelon eli CV:n.

Lisäksi potentiaaliset työnantajat, yksityiset ja yrittäjät voivat tavata nuoria illan aikana torilla.

– Ihmiset saavat tulla sinne juttelemaan, samalla nuoret voivat kertoa osaamisestaan ja jalkautua yrityksiin esittelemään itseään.

Yhtenä pontimena hankkeelle oli myös se, että kaupungin kesätyöseteleitä on vielä käyttämättä. Jutun tekohetkellä niitä on vielä jäljellä 19.

Sanottua
Mitä jos nuoret toisivat itseään esille?
Tiina Somersuo
Idean äiti

Kesätyöseteli on Loviisan kaupungin 250 euron tuki työnantajille, jotka palkkaavat vuosina 1999 – 2001-syntyneen loviisalaisen nuoren kesätyöhön kahdeksi viikoksi. Bruttopalkan on oltava vähintään 450 euroa.

Somersuo näkee, että kesätyöseteli helpottaa nuoren palkkaamista huomattavasti ja kaksi viikkoa on erinomainen aika.

– Koen, että paikkakunnalla on vielä paljon yrittäjiä, jotka eivät edes tiedä kesätyösetelistä. Se on kaupungilta mieletön kädenojennus.

Wetterstrand muistuttaa, että jos joku työnantaja säikähtää mahdollista byrokratiaa ja se on esteenä palkkaukselle, niin apua saa.

– Posintra ja kaupungin työllisyyspalvelut neuvovat siinä.

Kokoontuminen maanantaina

Nopeasti käyntiin polkaistua hanketta viedään eteenpäin Ravintola Laivasillalla järjestettävässä, nuorille tarkoitetussa tapaamisessa ensi maanantaina kello 14.30.

Somersuo ja Wetterstrand toivovat paikalle mahdollisimman paljon nuoria.

– Pari nuorta on jo lähtenyt mukaan ja heidän tehtävänään on markkinoida tätä koulussa, Somersuo kertoo.

Ensi maanantain tapaamisen aikana on tarkoitus pohtia sitä, mitä 26.5. tapahtuu, kuinka markkinoida itseään ja kuinka omaa kesä- ja osa-aikatyöllistymistä voi edistää.

– Paikalle tulijoiden kanssa voimme myös miettiä ansioluettelon eli CV:n tekemistä tai sitten pidämme sen tiimoilta erillisen session, Wetterstrand sanoo.

Facebookiin on perustettu myös tapahtumasivusto, joka löytyy haulla ”Kesätöitä nuorille”.
Työllistymisestä kiinnostuneiden nuorten kannattaa seurata sitä.