Ampumaradan metsätieltä löydetyn vainajan tapaus menossa syyttäjälle

Muualla ammuttu vainaja kuljetettiin Loviisaan ja löytyi 9.11.2018 metsätieltä ampumaradan lähistöltä.
Loviisan ampumaradan maastosta marraskuussa ammuttuna löydetyn vainajan tapaus on etenemässä syyttäjälle. Kaksi taposta epäiltyä on edelleen vangittuna.

LOVIISA Tutkinnanjohtajan Mikko Minkkisen mukaan Loviisasta 9.11.2018 ammuttuna löydetty vuonna 1971 syntynyt mies ei ollut paikkakuntalainen. Myös tutkinnan alkuvaiheessa kiinniotetut 30-, 34- ja 40-vuotiaat miehet ja 34-vuotias olivat muualta.

Surmattiin yhdellä laukauksella

Minkkinen ei tässä vaiheessa halua kertoa asianosaisten kotipaikkaa eikä surmatyön tekopaikkaa. Mies oli surmattu ampumalla, yhdellä laukauksella. Vainaja oli kuljetettu Loviisaan henkilöautolla.
– Ampuminen on tapahtunut Itä-Uudenmaan alueella, mutta ei Loviisassa. En rupea tarkemmin paikkakuntia tässä vaiheessa erittelemään, Minkkinen totesi torstaina.

Vainaja kuljetettiin Loviisaan

Hänen mukaansa kaksi teosta epäiltyä on edelleen vangittuina, ja kaksi aiemmin kiinniotettua on vapautettu.
– Kahta vapautettua ei enää epäillä ampumisesta, vaan muusta osallisuudesta eli lähinnä vainajan kuljettamisesta ja kätkemisestä, Minkkinen kertoi. Heidän epäiltynä rikosnimikkeenä on hautarauhan rikkominen.

Sivullinen löysi metsätieltä

– Tapauksen tutkinnassa on edistytty hyvin, ja tutkintapöytäkirjat ovat menossa syyttäjälle, Minkkinen sanoi. Poliisilla on hänen mukaansa myös käsitys tapahtumien kulusta sekä teon motiiveista.
Sivullinen ohikulkija löysi 47-vuotiaan kuolleen miehen Loviisan ampumaradan läheisyydessä olevalta metsätieltä perjantaina, 9.11.2018.

LS 14.11.2018: ”Neljä otettu kiinni taposta epäiltyinä”.