Afrikan katolta Aasiaan

Matkoilla Senni Koskenvesa kokee kehittyneen vaiston, joka kertoo voiko kohtaamiinsa ihmisiin luottaa. Kuva Auli Henriksson
Kilimanjaron huipulle äidin kanssa ja seuraavaksi junalla Venäjän kautta Aasiaan. Senni Koskenvesa ei enää lennä, mutta reissaaminen jatkuu.

LOVIISA Senni Koskenvesa, 21, on ylioppilaskirjoitusten jälkeen kolunnut maailmaa. Australiassa, Nepalissa, Balkanilla ja viimeksi Tansaniassa hän on tehnyt aina osan matkasta myös vapaaehtoistyötä. Tansaniassa hän oli päiväkodissa töissä kuukauden.

Tansanian matkaan yhdistyi Kilimanjarolle nousu. Alla oli juuri sairastettu malaria, eikä suunniteltuja lenkkejäkään ollut voinut tehdä kuumuuden vuoksi, niin mielessä kävi, että tuleekohan noususta mitään.

Kuuden päivän vaellus

Kilimanjaro on Afrikan korkein vuori. Lumen peittämä Uhuru Peak “Vapauden huippu” kohoaa 5 895 metrin korkeuteen. Matkan varrella on niin sademetsää, karua kivikkoa kuin lumisia maisemia.

Pilvet. Maisemat ylhäällä olivat upeat. Kuva Senni Koskenvesan albumi

Senni nousi tämän kuun alussa Uhuru Peakille Machame -reittiä pitkin äitinsä Heli Hassisen kanssa.

– Äitini rakastaa vaeltamista ja hän oli haaveillut Kilimanjaron valloituksesta jo pitkään.

Lähes 6 000 metrin korkeus oli Sennille uutta. Nepalissa hän oli tehnyt Poon Hillin vaelluksen, jossa noustaan 3210 metriin. Malarian jälkeinen hutera olo onneksi parani, vaellus alkoi suunnitellusti ja päättyi huiputukseen.

Teltassa. Senni ja Heli vaelsivat huipulle kuudessa päivässä. Kuva Senni Koskenvesan albumi

– Huiputuspäivä oli yksi rankimmista elämässäni, mutta olen ikionnellinen, että tein sen.

Vuorelle voi mennä vain oppaan ja kantajien kanssa. Kantajia tarvitaan niin teltoille, ruoille kuin retkituoleille ja kaasukeittimille. Heidän lisäkseen matkaan lähtivät apuopas, kokki ja tarjoilija.
– Kaiken kaikkiaan meitä oli yhteensä viisitoista, eli aikamoinen sakki toteuttamassa unelmaamme.

Ensimmäiset päivät

Vaellukselle lähdetään 1 800 metrin korkeudella olevasta lähtöportista. Ensimmäisen päivän sää oli täydellinen. Reitti kulki sademetsän läpi ja lintujen laulu siivitti kulkijoita.

Ensimmäinen leiri oli 3010 metrin korkeudessa. Opas kertoi seuraavan päivän ohjelmasta ja mittasi verenpaineen ja sykkeen, kuten seuraavina päivinä aamuin illoin.

– Vuoristotaudin, eli kehon hapenpuutteesta johtuvan tilan oireita tulee lähes jokaiselle jossain vaiheessa vaellusta, niin normaalit ja tasaiset lukemat kertovat ainakin sykkeen ja pulssin olevan kunnossa, Senni kertoo.

Toisen päivän vaellus oli reissun lyhyin, vain neljä ja puoli tuntia.
– Maisemat muistuttivat Suomen Lapin maisemia ja sää alkoi viiletä. Päivän aikana kiivettiin kalliolohkareita pitkin ennen toisen yön leiriin saapumista. Läheisen sadekauden takia vesi virtasi kivikon puroissa voimakkaasti ja piti varoa tipahtamista virtaavaan veteen.

Reitillä. Välillä kuljettiin kivikossa, jonka puroissa vesi virtasi voimakkaasti. Kuva Senni Koskenvesan albumi

Toisen yön majoitus oli 3850 metrin korkeudessa Shira campilla. Tasangolta aukesi upeat maisemat ympäröiviin huippuihin.

Kolmantena päivänä saavutettiin lumiraja.
– Yleensä vain Kilimanjaron huippu on lumessa, mutta nyt lunta oli satanut jo näissäkin korkeuksissa.

Vaeltajat nousivat lumista rinnettä Lava tower -kukkulalle ja siitä alas Baranco campiä, jossa yövyttiin. Kolmas leiri oli saavutettu ilman vuoristotaudin oireita.

Pystysuora seinämä

Neljäs päivä alkaisi Barancu Wallin ylittämisellä. Senni kuvailee katselleensa illalla leirissä pystysuoria vuorenseinämiä leirin ympärillä ja miettineensä mihin ihmeeseen tästä voi jatkaa. Nousu sujui kuitenkin hyvin.

– Kavutessa sai monissa kohdissa todella asetella kädet ja jalat oikein, jotta ponnistus ylös sujuisi, mikä oli mukavaa vaihtelua kävelylle. Olimme päättäneet äitini kanssa suorittaa vaelluksen seitsemässä päivässä, jotta huipulle pääsy olisi todennäköisempää, mutta koska vuoristotauti ei ollut yllättänyt kumpaakaan meistä, opas ehdotti että jatkaisimme suoraan Kilimanjaron perusleiriin Barafu campiin.

Päivä oli väsyttävä ja viimeisten tuntien nousu leiriä kohti oli hidasta. Maisemat olivat utuisan karut ja kävelytunteja kertyi yli kahdeksan. Viidentenä aamuna herätys tuli jo kahdelta yöllä. Yön runsas lumisade oli painanut teltan katon kasaan.

– Epäilimme hetken peruuntuuko lähtömme kokonaan, sillä lumisade tuntui voimistuvan, mutta oppaiden herättyä saimme tiedon, että voimme lähteä yrittämään nousua.

Liikkeelle aamuyöstä

Lähtö huipulle alkoi aamuneljältä. Lämpimimmät vaatteet päälle, otsalamppu otsalle ja sadeviitat päälle suojaamaan pahimmalta lumisateelta ja matkaan.

– Ulkona oli pimeää ja väsymys alkoi painaa heti lähdettyämme. Vaikeinta minulle olivat juuri ensimmäiset tunnit sillä tiesin, että tänään vaeltaisimme yhteensä kellon ympäri ja aika kului jatkuvasta ylös nousemisesta huolimatta hitaasti.

Pimeällä lähtöön oli psykologinenkin syy, kun ei näe kuinka kaukana määränpää on, ei luovuttaisi niin helposti. Senni kuvailee luovuttamisen olleen kuitenkin mielessä koko ajan.

– Nousu tuntui tuskaiselta. Vastaan tuli laskeutuvia, jotka olivat joutuneet jättämään nousun kesken vuoristotaudin vuoksi. Kun aurinko nousi, nousi myös fiilis ja tuli tunne siitä, että huipulle päästään.

Oksennusta ja pyllymäkeä

Lumisateen loputtua vaeltajat näkivät ympärillä aukeavat upeat maisemat. Ensin saavutettiin Stella Point, joka on 5 756 metrin korkeudessa. Siitä noustiin vielä Uhurulle, jossa oltiin puolilta päivin.

– Olo oli sekava, mutta mahtava. Olimme nyt Afrikan katolla. Otimme kyltillä kuvia, ihastelimme maisemia ja istuimme hetkeksi alas. Oppaat käskivät meidät kuitenkin äkkiä ylös ja aloitimme vauhdikkaan laskeutumisen. Olo oli ensimmäistä kertaa oikeasti pahoinvoiva. Polulla huipulta takaisin Stella Pointille oli useita aikaisempien vaeltajien oksennuksia, enkä yhtään ihmettele miksi.

Huipulla. Tunnelma oli katossa kun liki 6 000 metrin korkeudessa oleva huippu oli saavutettu. Kuva Senni Koskenvesan albumi

Alas tullessa laskettiin väillä pyllymäkeä rinnettä alas kiviä varoen. Kun kävely taas alkoi, iski väsymys. Senni käveli aina pätkiä vähän äitiä kovempaa, istui alas ja nukahti muutamaksi hetkeksi.

– Pillitin itsekseni kuin lapsi ja teki mieli jäädä vain makaamaan rinteeseen.

Matkaa piti tietenkin jatkaa ja perusleirissä oltiin iltapäivällä.

Päivän aloituskorkeus oli ollut 4 700 metriä, korkein kohta 5895 metriä ja lopetus 3 950 metrissä.

– Oli vaikea käsittää, että nousu oli tapahtunut.

Kuudennen päivän aamuna he lähtivät kävelemään kohti Mweka -porttia, vaelluksen päätepistettä. Kävely kulki sademetsän läpi ja kiviportaissa laskeutumista oli paljon.

– Kevyt kymmenen kilometrin aamulenkki viiden päivän ähkimisen jälkeen, jokainen kehon lihas kipeänä, oli taas uusi asia jolle ei voinut kuin nauraa ja jatkaa kävelyä.

Porteilla kaksikko sai vaellustodistukset.
– Vaellus oli rankka, mutta uskomaton kokemus. Toisaalta en suosittelisi sitä kenellekään ja toisaalta jokaiselle.

Pienellä budjetilla

Reissaaminen pienellä budjetilla on mahdollistanut maailman näkemisen. Senni huomauttaa, että kuukauden vuokralla elää matkalla monta kuukautta. Ei toki hotelleissa. Hän asuu äitinsä luona Loviisassa Suomessa ollessaan ja tekee töitä matkarahoja varten.

Monelle on saanut perustellakin sitä, miksi reissaa eikä hakenut heti lukion jälkeen opiskelemaan.

– Matkoilla oikeasti hahmottaa, mitä haluaa. Paikoissa, joissa olen käynyt, on paljon köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja se on satuttanutkin, toivoisi voivansa auttaa enemmän. Haluan löytää oman tavan päästä vaikuttamaan. Olen miettinyt journalismia, jotta voisin antaa äänen sellaisille, joilla sitä ei ole. Yhteiskuntatieteitä opiskelemaan aion pyrkiä, hän kertoo.

Senniä kiehtovat maat, joissa voi haistaa ja maistaa paikallisen kulttuurin. Nepalissa hän kertoo ensimmäisen kerran sisällä alkaneen myllertää ajatukset eriarvoisuudesta.

– Tapasin lähes heti sinne tultuani naisen, joka oli lähtenyt pakoon pakkoavioliittoa. Nyt hänellä oli oma naisia työllistävä yritys ja hän käy eri puolilla puhumassa naisten oikeuksista sekä ”pikamuodin” haitoista.

Hän on matkoillaan tavannut muitakin omiksi sankareiksi nousseita ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät työtä muuttaakseen asioita.

Nyt hän on havahtunut lentomatkustamisen ilmastovaikutuksiin ja aikoo jatkossa liikkua junilla, busseilla ja liftaten. Äitiä ajatus tyttären liftaamisesta seuraavalla reissulla Aasiassa oli ensin kauhistuttanut.

– Äiti tarvitsee aina vähän aikaa hengittää, Senni nauraa ja kertoo suunnitelmiensa jo saaneen äidin hyväksynnän.

Suunnitelmissa on matkustaa junalla halki Venäjän ensin Kiinaan ja siitä muualle Aasiaan. Lentämisestä luopuminen kirpaisee. Siskon kanssa on ollut haaveissa lähteä Iraniin, ja sinne pitäisi lentää. Omatunnon kanssa täytyykin nyt käydä vähän kauppaa, että josko vielä yksi lentomatka.